Untitled Document

 

 

 

Untitled Document
Omat koirat:


Cora vom Rosenvehn
"Reetta"


Brunontytön Elsa

Brunontytön Karolina "Ymmi"



Brunontytön tällä hetkellä mahdollisesti jalostukseen käytettäväksi tulevat yhteistyönartut:



Brunontytön Gore "Kora"

Alpha vom Hexenweg "Api"


Jalostusoikeus yhdessä Laajanluovin Kennelin kanssa:

kkssu Kuhls Odin VI "Otto"


Kuvagalleriasta löytyy tietoja ja kuvia muista yhteistyökoirista sekä sijoitusnartuista joihin jalostusoikeus on käytetty (mm. yhteistyössä tuotuja koiria ja koiria ja kavereita kansioista)
Kuvagalleria

 


kuvat/581846032ebc4.jpg


Laumaristiriitojen ennaltaehkäisy


Onko tuttavapiirissäsi naishenkilö, joka murrosiässä oli ihan mahdottoman "kärtty", ja kapinallinen kaikkea järkevältä tuntuvaa kohtaan? Normaalia murrosikään ja nuoren kehitykseen kuuluvaa toimintaa, sanotaan.

Tai tunnetko nuoren aikuisen tai keski-ikäisen naisen, joka pms -oireessaan raastaa niin perheensä, työkavereiden kuin ystäviensä hermoja kuukausittain? Terveystiedoitteissakin kerrotaan, että esim pms oireet nimenomaan vaivaavat niitä, joilla hormonit hyrräävät normaalisti. Se ei siis ole sairaus vaikka joskus vaatikin hoitoa.

Onko suvussasi nuori mies, joka kapinoi kaikkea lain kirjaimiin kirjoitettua vastaan? Tiedätkö nuorta aikuista miestä, joka rakkauden huumassa häätää sysimustasukkaisuudellaan olemattomatkin kanssakilpailijat tiehensä jopa väkivaltaa käyttäen? Tätä tapahtuu ihmisten keskuudessa mittavat määrät, eikä itse asiassa tule kenellekään uutisena.

Koira on ihmistä alkukantaisempi, vähemmän loogiseen ajatteluun kykenevä eläin. Onko sitten ihme, että viettinen metsästyskoira ei pysty aina käyttäytymään laumassa siten, että se tuntuisi meistä ihmisistä siltä odotetulta lutuselta "sohvasämppiöniltä"?

Aasinsiltana ihmisten käyttäytymisten kautta siirryn suoraan koiriin, koska ainakin edellämainituista omista piirteistä puhuminen tuntuu varsin epämiellyttävältä ainakin julkisesti. Näin on kyllä myös koirien vastaavien ongelmien kanssa. Edelleen asia on arkaluontoinen ja koirienkin "käytösongelmiin" liittyvistä asioista puhuminen vailla kiihkoa välissä varsin hankalaa.

Olen saanut vuosien varrella jonkun verran yhteydenottoja koirien
laumaristiriitatilainteisiin liittyen niin kasvateiltani kuin muiden
kasvattamien rodun edustajia omistavilta henkilöiltä lähinnä harrastamaani rotuun ja roturyhmään kytkeytyen. Riitapukarit ovat luonnollisesti yleensä aina samaa sukupuolta.

Yleensä yhteydenotto ja avunpyynnöt eri suuntiin lähtevät sen jälkeen, kun tilanne on ajautunut siihen, että saman lauman koirat ovat ottaneet niin vakavasti yhteen, että on tarvittu eläinlääkärin apua ja/tai tilanne on muutoin alkanut mennä siihen, että koirien yhteiselo entiseen tapaan ei enää tunnu samassa taloudessa onnistuvan. Etukäteen kuullut varoitukset tai perustavaa laatua olevat ohjeet ovat harvoin olleet kenekään korvissa tarpeellisia heidän laumaa koskien.

Yleensä kysyjälle olen voinut antaa vain lohdutusta ja kannustusta,
mahdollisesti jotain yksittäisiä neuvoja tilanteen parantamiseksi. Tosiasia on kuitenkin, että tässä vaiheessa on konstit ja vitsit aika lailla vähissä. Tilanne on raastava ja raskas koirien omistajille kuin kasvattajallekin. Helposti tuntuuu kurjalta elää lauman kanssa, joiden yhdessä pitäminen samassa tiloissa ei välttämättä onnistu, ja kun otetaa huomioon tilanne, ettei kaikilla ole yksilöiden erillään pitämiseksi hyviä mahdollisuuksia, voidaan joutua isojen kysymysten ja ei toivottujenkin ratkaisujen ääreen. Joskus yksilö voi olla niin konstikas sopeutumaan laumaan, että siitä luopuminen tavalla tai toisella voi olla ainoa keino saada tilanne rauhoittumaan.

Ymmärrettävästi aika useasti tilanteessa aletaan pohtia ensitöikseen rodun ja eritoten yksilöiden ja niiden suvun "tervepäisyyttä". Toiset syyttää itseään, ja tuntuvat olevan varsin toivottamia vailla uskoa omaan koiranpito / koulutus taitoon. Varsinaisesta taitamattomuudesta näissä ongelmissa useasti ei ole liene kysymys, eikä vastaus ongelmiin löydy monestikaan edes sukulinjaa tai yksilöä vaihtamalla. Kenties "heikkoutemme" toiminnassa koiralauman silmissä ovat tilanteissa, joita emme edes huomaa, tai joita ajattelemme enemmän omien mieltyksien ja tunnetilojen kautta kuin koirien käyttäytymiseen ja tarpeisiin liittyen. Ja koirissa on paljon erilaisia yksilöitä, joten eri yksilöiden jännitteiden muodotuminen on arvoitus aina kun laumassa on useampia jäseniä.

Yhteinä apuna ongelmatilanteisiin on nykyvuosina noussut esiin entisiä aikoja enemmän kaupallisen asiantuntija-avun hakeminen, joka joissakin tilanteissa, omistajan kokemus ja tilanne huomioon ottaen, on varmasti hyvinkin paikallaan.

Olen seurannut näiden pattitilanteiden purkamista ja tilanteen kehittymistä; korjaantuuko tilanne, saadaanko se palautettua "ennalleen", ja mitä neuvoja koirien omistajat ovat eri suunnista näiden tilanteiden ratkaisemiseksi saaneet. Valitettavan usein apua ei tunnu löytyvän, ja tulehtuneen tilanteen ratkaisukonstit ovat vähissä.

Näitä asioita pohtiessani, olen yrittänyt miettiä ulkomuististani nyt tuollaisten tilanteiden ennaltaehkäisemiseen paneutuviin seikkoihin, ja antaa käytännön vinkkejä siihen, miten kyseiset tilanteet voitaisiin mahdollisesti estää, koska niiden ratkaiseminen ongelmavaiheessa on todettu varsin haasteelliseksi, jopa mahdottomaksi myös koirien ongelmakäyttäytymiseen perehtyneiden ammattilaisten keskuudessa.

Nyt kertomani vinkit ja käytännöt eivät perustu minkään "ismin" tai
tutkimuksien valoon vaan käytännön ja sekä oman että muiden harrastajien kautta saatuihin kokemuksiin. Se, kuinka suurta osaa alla olevista vinkeistä esim. itse toteutamme, voinen arvioida että pyritään ainakin pääsääntöisesti 70-80% sti toteuttamaan. Olen 100% varma, että lukijoista iso joukko on asioista varsin eri mieltä, ja näin on syytä ollakin. Tiedän lukuisia ihmisiä, kokeineitakin, jotka eivät ikimaailmassa olisi ongelmallisen tilanteen uskonut tulevan todeksi heidän "peruskilttien" ja tervepäiseksi luokittelemiensa koirien keskuudessa. Kaikki koirat / laumat/ omistajat eivät näitä kaikkia kohtia tarvitse. On hyvä, jos juuri sinulla on lauma koiria, minkä kanssa mitään ei ongelmia synny!

Yksi huomioon otettava havainto on vuosien varrella tullut varsin selväksi; rodun yksilöiden keskinäisten ristiriitojen lisäksi varsin usein 7 ryhmän koiralauman pattitilanteessa on ollut mukana rotu mäyräkoira. Tiedä häntä, mikä syynä siihen, mutta jotenkin tuntuu, että sattumasta siinä ei enää ole kysymys?

Olkoon vinkit tässä, numeroituna, mutta tärkeysjärjestykseen niitä ei voi laittaa. Alkupuoliskon kohtia pidän kaikkein tärkeimpänä.

1. Hanki metsästykoira vain jos metsästät. Hanki sellainen metsästyskoira, joka vastaa metsästystarpeitasi. Mieti ajankäyttösi faktat tarkasti.

2. Hanki metsästyskoiria vain sen verran kun metsästystarpeesi realistisesti edellyttävät. Yhdelläkin monipuolisella koiralla pystyy metsästämään paljon ja yllättävän tehokkaasti läpi kauden! Koirasi ollessa levon tarpeessa metsästyskautena, voit tarjoutua välillä metsästämään vaikka yhdessä ystäväsi kanssa, jolla koira käytössä.

3. Älä "keräile" koiria, sanotaan että enemmän kun kaksi koiraa on lauma ja lauman kanssa elo on erilaista kun esim. vain kahden koiran kanssa. En millään usko ainakaan harrastamani rodun olevan yhtään onnellisempi eläessään seitsemän koiran laumassa, kuin kahden. Ihmisen mielipide "kyllä niiden pitää tulla toimeen keskenään" menee tietyn rakenteisessa laumassa kuuroille korville, eikä valitettavasti auta tilannetta lainkaan, kun sen jännitteen tulon aika on käsillä.

4. Jos sinulle tulee olla useampi koira, pidä yksilöiden ikäjakauma
järkevänä. Lauma kasvaa jossain vaiheessa joka tapauksessa jo käytännön syistä, jos otat uuden pennun toisen ollessa vielä nuori =
7 vuoden päästä sinulla on jo ehkä usempi vanhus, mutta tarvitset
nuorennusta kalustoon. Vanhuksetkin ovat osa laumaa, ja ansaitsevat niille kuuluvan ajan, tilan ja mahdollisuudet toteuttaa edelleen itseään.

5. Huolehdi, että kullakin koiralla on mahdollisuus omaan rauhaan. Koira tarvitsee myös lepoa. Varsinkin väsyyneenä, kipeänä, hormoonihuuruaikoina (nartut kiima, valeraskaus, pennutusajat, urokset lähialueen narttujen kiima-akoihin, aikuistumisen aikaan jne). Autossakin jokaisella olisi hyvä olla oma tila, varsinkin jos koirat ovat väsyneitä rasituksen jälkeen jne.

6. ÄLÄ KOSKAAN PÄÄSTÄ KOIRIA TAPPELEMAAN KESKENÄÄN! Heitä romukoppaan neuvot; "anna niiden katsoa kuka on kuka".

7. Vaikka tilanne näyttäisi kuinka sopuisalta laumassa, älä jätä laumaa keskenään samoihin tiloihin kun poistut itse lauman
alueelta. Lauman keksinäiset riidat ja kyräilyt saavat yllättävän monesti alkunsa koiralauman ollessa keskenään, vaikkei omistajat itse sitä aina huomaakaan. Koirilla ei saa olla ahdasta, mutta koiralauma ei tarvi onnellisuuteen 140 neliön omakotitaloa kokonaan. Suuri tila on omiaan tuomaan turvattomuuden tunnetta ja joidenkin yksilöiden vahtitaipukset korostuvat ja puhkeavat esiin, mitä suurempi reviiri niillä on yksin ollessa käytössään.

8. Katkaise kiihtymystä aiheuttavat tilanteet. Päätä esim. kotiin tullessa, kun päästät koirat ulos tiloistaan, leikkivätkö ne tänään tilanteessa pienen hetken, pidemmän hetken, vai ei ollenkaan. Tässä ei tarvitse olla edes looginen. Riittää kun sinä määräät. Katkaise leikki/ koirien keskinäinen riehuminen aina, kun viettitaso nousee "fääreihin". Sama koskee kaikkia tilanteita, joissa koirat paahtavat keskenään sinun kontrollin ulkopuolella. Huomaa, että laumassa oleva voimakkaasti äänellään tilanteissa itseään kovasti ilmaiseva koira voi antaa ärsykkeitä toiminnallaan lauman muille jäsenille. Toiset ovat äänekkäämpiä luonnostaan, mutta seuraa mistä koiran äänekkyys voisi johtua (stressi ym tekijät).

9. Älä "rassaa" koiria turhaan. Pidä koirasi ympäristö turvallisena ja ole itse koiran luottamuksen arvoinen. Kiitä ja anna huomiota koirallesi. Salli koiralta myös huumori. Muista iloita koiriesi hyvistä puolista, koirat aistivat enemmän kuin tiedämmekään!

10. Anna koirille huomiota ja tekemistä tasapuolisesti. Anna jokaiselle myös omaa aikaa. Huomioi kukin yksilö omanansa tasapuolisesti kotiin tullessa, pieni hyvittely ja rapsutus aluksi riittää kullekin, silloin kun annat huomiota yhdelle, pidä tunkeilijat loitolla tästä ja anna tunkeilijalle oma aikansa omanaan.

11. Älä anna koirien rieuhua/ leikkiä sisällä! Leikille on oma aikansa ja paikkansa, ja sellaiseen hyvä paikka ei ole pidemmän päälle ahdas sisätila, jossa jännitteet kasvavat helpommin. Hyvä nyrkkisääntö sisäleikkiin on, että vain sievä "makuulta paini" sallitaan.

12. Älä kilpailuta koiria keskenään! Esim. sinun innoittama keskinäinen kilpailu lelun, vetoköyden jne kilpaa vetäminen tai potkaisemasi pallon perässä kilpaa juokseminen on omiaan nostamaan kilpailua vahvuudesta yksilöiden välillä. Kilpailua koirien välillä voi muodostua myös esim. siitä kuka tulee ovesta ensin, hyppää autoon ensin jne. Määrää sinä se, ja tässäkään ei tarvitse edes olla looginen, se että sinä määräät, on tärkeää.

13. Älä anna toisen koiran "kyykyttää" toista laumassa. Puutu peliin, jos huomaat, että jonkun ei ole hyvä ja rentoa olla laumassa. Jokaisella on oltava ruokarauha. Koiraväen keskuudessa pidetään jopa hauskana tilannetta, jossa lauman toinen jäsen menee pokkana syömään toisen kupin tyhjäksi tämän naaman edestä - onko se hauskaa? Ruatta jäänyt yksilö voi alistua kohtaloonsa aikansa, mutta oletko varma kuinka kauan?

14. Älä pidä laumaa tai osaa lauman koirista koko ajan "kainalossasi", kateus ja mustasukkaisuus, omimishalu jne. lähtee liikkeelle yllättävän useasti tällaisesta tilanteesta, jos et ole täysin varma siitä, että koirien ei tarvitse kilpailla huomiostasi.

15. Se että olet vahva persoona ihmisten parissa, ei tarkoita sitä että olet sitä välttämättä koirien silmissä. Se, että nainen osaa "päkättää" ja pitää perheen miehet kurissa, ei tee pienestä naisihmisestä välttämättä voimakkaan karkkariuroksen silmissä vahvaa johtajaa. Se, että olet suuri ja voimakas fyysisesti ei ole tae, että olisit koirasi yläpuolella tai se ihailisi sinua.

16. Totuta & tutustuta laumaan tulossa oleva uusi jäsen pikkuhiljaa, kunkin käyttäytymistä seuraten ja kunkin persoonaan sopivalla tavalla & aikataululla. Aika hoitaa paljon!


Osasta lukijoista kohtien ohjeet voivat tuntua työläältä tai mahdottomalta toteuttaa - toiselle ovat itsestään selvyyksiä. Uskon, että aika moni toimii asiaa ajattelemattakin ainakin soveltuvin osin kohtien mukaisesti! Jo käytännön vuoksi, kohdissa on kuitenkin nippu hyviä asioita mietittäväksi, ettei koirat ja koiramaailma vie kokonaan huomiota ja aikaa kaikelta muulta (esim. muu perhe jne). Minusta elo korien kanssa edellä mainittujen kohtien tavoin ainakin pääpiirteittäin on varsin helppoa ja vaivatonta. Koirat ovat päivittäin tekemisessä paljon keskenään ja hakeutuvat sisällä toistensa seuraan ja läheisyyteen mielellään. Jotta voi tykätä ja olla lähellä, pitää olla välissä myös erossa.

Se, että voidaanko ongelmalliset ratkaisemattomalta tuntuvat pattitilanteet välttää täysin edellä kerrotuin konstein, on paha mennä vannomaan. Uskoni on edelleen vahva, muttei horjumaton!

1.11.2016

Memmu


--------------------------------------------------------------------------------------

BRUNONTYTÖN KENNEL 20 VUOTTA


Kennelnimi Brunontytön on hyväksytty kohta 20 vuotta sitten. Vietämme siis kesäkuun 11 päivä kennelin 20 -vuotis syntymäpäivää. Toinen merkittävä asia tälle vuodelle on se, että on kulunut juurikin 40 vuotta ensikontakteistani karkeakarvaiseen saksanseisojaan. Heräsi ajatus miettiä, mitä tässä 20 vuoden aikana onkaan ehtinyt tapahtua?


Isäni Brunon ollessa aktiivi ajokoiramies, aistin ajoittain seisojaharrastuksen alkuaikoina isästä jopa pientä pettymystä siitä, ettei minusta tullutkaan intohimoista ajokoiranaista. Isäni ansiota kuitenkin ehdottomasti on se, että tämä harrastus; koirat ja metsästys on minuun juurrutettu! Parempia eväitä ja elämyksiä on vaikea kuvitella isän tyttärelleen pystyvän harrastussaralle antamaan! Olen saanut lapsuudessa kokea luonnossa, koirien parissa ja metsästyksen parissa isäni, edesmenneen velipoikani Jupen ja Seitamaan Mikon kanssa jotain sellaista, mikä kantaa ja antaa voimaa läpi elämän.


Pienestä tytöstä saakka olen saanut seurata karkeakarvaisen saksanseisojien eri yksilöitä ja näin jälkeenpäin ajateltuna ihastuminen rotuun selittyy varmaan jollain henkipuolelle liittyvällä jutulla, johon vastausta on edes turha hakea. Seitamaan Mikon nuoruus - ja myöhempien aktiivivuosien seisojainnostus ja koirien uskomaton toiminta pikku tytön silmissä vuosi toisensa jälkeen, kaikki iloisella huumorilla & positiivisuudella höystettynä, ovat varmasti yksi tärkein seikka liekin syttymiseen tälle rodulle. Sen huumorin liekin ja hyväntuulisuuden toivon syttyvän uudelleen enemmän nykyisessä koiraharrastuksen kiemuroissa.


Kun sain ensimmäisen oman karkeakarvaisen saksanseisojan, Kiehisen Fanni-Huldan, oli sydämeni ja sieluni lopullisesti myyty oman koiran kautta tälle rodulle. Kiitos Toivo ja Sirkka Myllysaarelle Kiehisen Kenneliin tästä upeasta koirasta. Heitä sain myös varsin paljon lisää tietoa rotuun, kouluttamiseen ja harrastukseen liittyen.

Harrastuksen vuosien kulumisen varjopuolia on se, että jonkun koiran hienouden, sen parhaat puolet huomaat vasta sitten kun olet sen koiran menettänyt. Lohdutuksekseni olen saanut kuulla samaa myös muilta harrastajilta.


Kahdenkymmenen vuoden aikana kasvatustyöhön liittyvälle matkalle on sattunut uskomaton määrä ilon aiheita, ihania uusia ihmisiä, iso määrä oppia, katsantokannan muuttamista, yhteistyötä, huikeita reissuja aihepiirin ympärillä jne. Pettymyksiltäkään ei ole vältytty, mutta niistä keskusteleminen ja asioiden pohtiminen niin kasvattien omistajien kuin kasvattajatuttavien kanssa on antanut asioille vuosien saatoissa järkevämmät mittasuhteet.


Joskus aiemmin jopa syvästi liikutuin oman koiran tai kasvattini menestyksestä, saattaa niin käydä tänä päivänäkin, mutta nykyään liikutun herkemmin vaikka tilanteesta, jossa täydellä sydämellä intoa ja rakkautta puhkuen, etukäteistyö huolella tehtynä metsästäjäperhe hakee vaikka lähtötilanteisesti "näyttelyssä nollan koiran" luovutuspäivänä itselleen. Se tuo valtavan ilon ja ahaa -elämyksen siitä, että he hakevat koiran, ystävän, metsästyskumppanin, eivät "meriittikonetta" tai välinettä oman menestymiseen. Siitä ei luovuta, jos siitä ei tule "sertikone", tai sen mahdollisuus tulla KVA:ksi tai jalostuskoiraksi tökkää toisella vuodella. Vuosien varrella jalostuksellisia pettymyksiäkin on oppinut ymmärtämään ja sietämään paremmin. Ja kun on kohdannut & ymmärtänyt lopullisesti sen todellisuuden, että oikeasti sitä "rotumääritelmäraamattuun" kirjattua täydellisyyttä ei voi edes tavoitella, johtuen siitä että olemme tekemisissä elävän olennon kanssa, on se tuonut uusia ulottuvuuksia pitää oma pää tietyissä itselle tärkeissä kasvatusperiaatteissa. Monet iloiset tapahtumat, IHMISET, oivallukset ja pieneltä tuntuvat asiat ovat kääntäneet matkan varrella sattuneet pettymykset osittain suureksi voimaksi. Omat koirat ja niihin liittyvät harrastus ovat antaneet uskomattoman voimavaran elämäämme ja irtautumismahdollisuuden ikävimmistä asioista edes hetkeksi meitä kohdanneina vaikeina aikoina. Vaikeuksien kautta koiran ja tämä koko touhun syvin ajatus on auennut lopullisesti. Nykyään itselle kasvattajana riittää, että saan olla tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa, kun jaksaa ja muistaa yrittää parhaansa ja halu pysyä mm. kasvattien omistajien tukena niin myötä kuin vastamäessä säilyy.


Edellä mainituista "tunne ja henkimaailman" jutuistani huolimatta, olen ehdottomasti sitä mieltä, että kasvatustyön oltava tavoitteellista, sen on perustuttava ainakin riittävissä määrin olemassa oleviin faktoihin, mittareihin ja siinä on nojattava niihin peruspilareihin millä kasvatustyössä olisi nykykäytännön mukaan parhaiten mahdollisuus onnistua. Tavoitteenamme on ollut alusta saakka riistaintoinen ja terve saksanseisoja. Riistainnon ja terveystavoitteen lisäksi kasvatustyön tarkentavina johtolankoina ovat olleet: metsästykseen mahdollisimman hyvin soveltuva karvapeite - koiran keskikokoisuus ilman minkään osa-alueen liioittelua ja laukkaava vaivaton pitkäkestoiseen rasitukseen ja vaikeisiinkin olosuhteisiin soveltuva kestävä rakenne


Vaikka kasvattimme eivät ole välttämättä olleet näyttelyiden kehäkunkkuja, koen kasvattien käyttökestävyyden, käyttöiän ja terveyden osalta koe onnistuneeni kohtuullisesti myös koirien ulkomuodossa. Itse en peilaa kovin raskaalla vakaumuksella onnistumisiani käyttökoiran ulkomuotoon näyttelymenestyksen kautta. Saksalainen landseeraus rodusta "käytön kautta näyttöön" on minusta varsin hyvä pohja välillä kovaankin fyysiseen työhön joutuvan käyttökoiran jalostuksessa ja siihen suuntaan mielestäni rotua pitää viedä edelleen.


Käyttöpuolellakin ovat koirien luontaiset ominaisuudet olleet jalostusvalintojen puntaroinnin ykkössijalla, muiden numeraalisten koemeriittien (esim. AVO1, tai KVA) ollessa, jos ei sivuseikka, niin toisarvoinen ominaisuuksiin ja koiran kokonaisuuteen peilaten. Ominaisuudet periytyvät, koetulokset eivät. Hyvillä ominaisuuksilla varustettu koira menestyy metsästyksen lisäksi myös koekentillä, jos siihen koemenestyksen kokonaisuuteen on hyvien ominaisuuksien lisäksi se 75% asiassa kunnossa. Tällä 75% lla tarkoitan ohjaajaa. Katson, että ohjaajan osuus koemenestykseen on noin 75% luokkaa. Arvosteltaviin perinnöllisiksi katsottuihin ominaisuuksiin pystyy ohjaaja vaikuttamaan joko suoritusta parantavaan tai huonontavaan suuntaan kenties noin 40% verran. Tämä on seikka, joka voi tehdä seisovan koiran jalostamisen joitakin muita metsästysrotuja haasteellisemmaksi. Olemme tekemisessä nimenomaan koulutettavan metsästysrodun kanssa, jolloin ominaisuuksien puntaroinnin luotettavuus ei välttämättä ole perimätiedoltaan vertailukelpoinen joidenkin muiden metsästysrotujen kanssa.


Innokkaana kennelharrastajana en missään nimessä tarkoita edellä kirjoittamallani väheksyväni näyttely -tai koekäyntejä tai niistä saavutettua menestymistä. Arvostan niitä suuresti, ja ne ovat tarpeellisia, tekevät tästä harrastuksesta varsin mielenkiintoisen. Jalostusvalinnoissa niiden merkitys peittyy omassa puntaroinnissa kokonaisuuteen, terveyden, kestävyyden ja koiran henkisten ominaisuuksien jalkoihin varsin helposti, mutta en ohita niitä olkaa kohauttamalla, vaan pyrin katsomaan koiraa tuloksen takaa. Näitä tärkeitä jalostuksessa tarvittavia tietoja ominaisuuksista ei olisi saatavissa ilman kokeita ja näyttelyitä. Ilman niitä olisin todella vajavaisten tietojen armoilla. Kannustan mielelläni myös kasvattejani koe ja näyttelykentille juurikin tästä syystä. Saan olla onnellinen siitä, että tätä tarvittavaa halua osallistua varsinkin koepuolelle on löytynyt kasvattajien omistajilta aivan mukavalla prosentilla.


Kasvatusurallani olen tehnyt myös jalostusvalintoja, jotka ovat aiheuttaneet kenties jopa paheksuntaa, tai vähintäänkin kummastusta. Kasvattajan tulee näitä kuulleessaan kaikesta huolimatta luottaa omaan intuitioon ja nahan tulee olla sen verran paksu, että ei anna näiden arvostelujen lannistaa ja kääntää kelkkaa sinne mihin oikeasti ole itse pyrkimässä. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta riitelykaveria on näissä hommissa vaikea minusta saada, vaikka joku on ehkä joskus sitä jopa tietoisesti yrittänyt. Jokaisella saa olla omia mielipiteitä ja tämän harrastuksen pitää olla mielekästää touhua, johon riitely minusta ei todellakaan kuulu. Totean tällä hetkellä käsillä olevan tietoon peilaten, että onneksi olen välissä luottanut intuitiooni - ehkäpä juuri niistä paheksuntaa aiheutuneista yhdistelmistä on syntynyt ainakin muutamia niitä erityisen hyviä metsästyskoiria.


KASVATUSTYÖN ALKUVUOSISTA TÄHÄN PÄIVÄÄN


Ensimmäiseksi seisovaksi lintukoiraksi otin pienimünsterinseisojan. Vuonna 1996 syntyi ensimmäinen seisojapentue, pieni münsterinseisojapentue, maailmaan. Sen hetkiseen tasoon peilaten pentueeseen syntyi monta hyvää käyttökoiraa, kokeissakin niitä palkituksi tuli. Pentueen edelleen jalostaminen tökkäsi epilepsiaan, jota rodussa tuohon aikaan aika yleisesti käsitykseni mukaan esiintyi. Kaksi pentueen koiraa sairastui epilepsiaan. Ennen näiden epi- tapausten tietoon tuloa kahta pentueen urosta käytettiin jalostukseen, ja niidenkin jälkeläisissä esiintyi epileptisiä koiria. Tarina oli siltä osin jalostuksellisesti minusta taputeltu päätökseen. Sen verran vahvasti tuo vika pentueeseen & niiden jälkeläisiin tuli, etten katsonut mitään järkeä sitä enää jatkaa. Aloittelevalle kasvattajalle henkinen oppikoulu "pettymys nro 1" täytyi pureksia ja käsitellä asia osallisten kanssa olemassa olevin kokemuspohjin. Alkuperäinen lapsuuden haave karkeakarvaisesesta saksanseisojasta voimistui tämän kautta vain lisää.


Vuosina 2002-2015 olemme kasvattaneet 8 karkeakarvaista saksanseisoja pentuetta, yhteensä 71 koiraa. Lisäksi tänä keväänä syntyi I-pentue, jossa 8 pentua. Toteutuneita karkeakarvaisten saksanseisojapentueita on siis tällä hetkellä maailmassa 9 kpl, viimeisimmät pennut nyt reilun 3 kk ikäsiä. Kkss kasvatusvuosina on kennelistämme syntynyt maailman 0,64 pentuetta/ vuosi. Viime vuosina useampien pentueiden kasvatuksen ovat mahdollistaneet yhteistyöpentueet mm. tuontinarttujen omistajien kautta. Todella antoisaa ja opettavaa, että tällaista yhteistyötä olemme saaneet tehdä.


Tuontiverien kautta olemme halunneet olla mukana virkistämässä yleisesti rodun geneettistä jatkumoa myös Suomessa. Tuontiverien käyttöä ei ole rajoitettu oman kennelnimen alle tai muutoin omittu tai haalittu niiden osalta onnistumisen mahdollisuuksia pelkästään itselle. On ollut mukava huomata, kuinka useat kasvattajat ja harrastajat ovat myötäeläneet asiassa niin ilot kuin surut kanssamme. Iloistakin jalostusrintamalla on päästy joistakin tuontiveristä nauttimaan yhdessä useamman kasvattajan voimin, mikä on meille kaikille rikkaus. Olen aiemmissakin kirjoituksissa tuonut julki, että terveiden ja jalostuskelpoisten aidosti uusien verien saaminen ei ole itsestään selvyys. Kaikissa maissa painitaan samoissa hyveissä ja paheissa myös meidän rodun kohdalla. Henkilökohtaisesti kannustan kuitenkin kaikkia asiasta kiinnostuneita perehtymään asiaan, ja matkustelemaan rodun parissa vaikkapa eri maiden kokeisiin ja kenneltapahtumiin, luomaan yhteyksiä yhdessä; matkailu avartaa ja jotain oppia jää käteen, vaikkei aina punainen lanka löytyisikään helposti. Tieto - taitoa ja innostusta asian eteen tarvittaisiin laajalla sektorilla ja yhteistyö on tässäkin asiassa voimaa. Henkilökohtaisesti on vuosien varrelta Ruotsin, Tanskan ja Saksan koereissuilta, näyttelyistä, katselmuksista ja kennelvierailuilta tarttunut mukaan jonkin verran tietoa. Olen kuitenkin pannut merkille, että todellisuus siitä, mitä kukin linja todella pitää sisällään, selviää vasta siinä vaiheessa, kun tuontiveriä päästään käyttämään ja näkemään uusien verien jälkeläisiä & jälkeläisten jälkeläisiä omin silmin täällä Suomessa. Matka onnistumisten kokemuksiin voi olla joskus pitkä ja kivinen, vaatii intohimoa ja hieman sitä kuuluisaa hulluuttakin.



KARKEAKARVAISTEN SAKSANSEISOJIEN KASVATUKSESTA LUKUINA


Terveys

Koska kasvatustyö on kulminoitunut lopulta vahvasti omalta tuntuvaan ja rakastamaani rotuun, karkeakarvaiseen saksanseisojaan, analysoin hieman tarkemmin kuluneita vuosia peilaten kasvatustyötä myös lukuina nimenomaan karkeakarvaisen saksanseisojan kautta.


Tämä lukujen kautta omaan kasvatustyöhön paneutuminen olikin yllättävän mielenkiintoinen juttu. Kasvatus ei todellakaan ole yksistään tilastotiedettä, mutta asian avaaminen sen kautta avaa monessa kohtaa sellaista tietoa, minkä kokonaisuutta ei välttämättä hahmota vuosien varrella ilman pidempää pohdintaa. Tähän juttuun ryhdyttyäni tuli henkilökohtaisesti mietittyä kukin kasvattamansa ja omistamansa koirayksilö ja eri pentue aika tyhjentävästi läpi.


Aloitan kasvatustyön lukujen purkamisen vikoja tarkastellen. Jotta loppuun saadaan parempi mieli, positiivisemmalta tuntuvat luvut vikojen jälkeen. Asian julkituominen tässäkin yhteydessä olkoon jatkumoa sille, että olen julkaissut kasvateissa todetut terveydelliset ja rotumääritelmän mukaiset nollaavat viat kotisivuilla pentueittain koirakohtaisesti. Se on työkalu itselle kasvatukseen ja sen kautta tieto on avoimesti myös pentua harkitsevan ja muidenkin harrastajien saatavilla. Asiat julkisesti esiin kirjaamalla, niitä ei voi sivuttaa tai unohtaa.. Tämän tyylin kautta myös suhteellisuudentaju ja asioiden käsittely on minulle henkilökohtaisesti helpompaa. Avoimuudesta ei myöskään ole tullut vielä yhtään asian negatiivista puolta mieleen. Kotisivuiltani www.brunontyton.com "Kasvatit" valikon alta löytyy siis kunkin pentueen tiedot. Eri pentueiden koiriin pääset klikkaamalla viereisiä pentuekohtaisia valikkoja. Sivuilta pääset tarkastelemaan pentueiden yksilöiden koirakohtaisia tietoja; mm. koe ja näyttelytuloksia, sekä tutkitut että omistajien kasvattajalle ilmoittamat terveyteen liittyvät seikat. "Perusterve" maininnan annan koiralle, joka on täyttänyt 2 vuotta, edellytyksenä, että koira on pysynyt perusterveenä. Perusterve merkintä luonnollisesti muuttuu, jos sairauksia ilmenee.


Rotumme Pevisaan kuuluu vain lonkkakuvausraja-arvo B. Koiranetin kasvattajalistauksen kautta löytyvän lonkkakuvaustilaston mukaan kuvausikäisistä kasvateistamme on lonkkakuvattu 28/55 yksilöä. Tilasto on jo laskenut mukaan 1 vuoden täyttäneen F pentueen. Käytännössä vuoden 2015 pentueita ei vielä ole alettu kuvata, vaan koirien annetaan varttua lähemmäs 1,5 vuoden ikää. Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä; vuoden 2015 kevään kasvateista ei ole kuulunut terveyshuolia, mutta kun muistamme että mukana viime kevään pentueissa on paljon uusia veriä, joiden luustoista tai muusta terveydestä ei ole kovinkaan paljon saataville tarkkaa historia tai tilastotietoa, voimme vain toivoa, että kuvauksissakaan ei esiinny mitään hälyttävää, joka uhkaisi näiden nuorten koirien metsästyskoirana toimimista.


Todellinen lonkkakuvaus% kasvateillamme on tällä hetkellä oikeasti kuvausikäisistä koirista 68% rodun kuvausaktiivisuuden ollessa samalla tarkasteluajanjaksolla (2002-2015) 30%. Tuo saavuttavamme kuvausaktiivisuus 68% on minusta hyvä, yli tuplaten rodun kuvausaktiivisuuden, mutta parempaan olisi edelleen mahdollisuus. Tämä vaatii meidän kasvattajien taholta nuorten pentueiden omistajien aktivointia asian puolesta. Metästäjienkin kannattaa muistaa, että heidän kortensa kekoon kantaminen asiassa antaa myös heille paremmin tietoa seuraavan koiran hankkimista varten, kun mahdollisimman monen koiran terveys on tiedyiltä osin tutkittu.


Kun kevään 2015 pennut nuoren ikänsä puolesta lasketaan pois lonkkakuvaustilastosta on Brunontytön realistisesti kuvausikäisistä koirista on ollut (suluissa rodun prosentit samalla aikajaksolla):


A -lonkkaisia 65% (rodun keskiarvo samalla aikajaksolla 54%)

B -lonkkaisia 25% (rodun keskiarvo samalla aikajaksolla 33%)

C -lonkkaisia 10% (rodun keskiarvo samalla aikajaksolla 10%)

D -lonkkaisia 0% (rodun keskiarvo samalla aikajaksolla 2%)

E -lonkkaisia 0% (rodun keskiarvo samalla aikajaksolla 0%)

Kyynärnivelet eivät kuulu vielä rodun Pevisaan, mutta 13 kpl (30%) kuvausikäisistä kasvateistamme on kuvattu ja kaikkien kuvattujen tulos on ollut tähän saakka 0/0 (100%).


Kasvateistani todetuista terveyspuolen ongelmista olen tähän laatinut alle listan kuvaamaan tämän hetkistä tilannetta 71 kasvattamani koiran kohdalla. Listassa on ensin mainittu sairaus, sairastumisikä, miten vika on todettu, ja kuinka monta kasvattia on ko. vikaa omannut, lopuksi suluissa kuinka monta % kasvateista on ko. vikaa omannut. Listaan on merkitty Kennelliiton koiranet -tietokannan kuolinsyytilastosta yleisimmät kkss todetut kuolinsyyt.



*Pahanlaatuinen nisäkasvain, 10 v., eläinlääkärin toteama 1 kpl (1,4%)

*Luusto ja nivelsairaudet, n. 2 v., Kennelliiton lausunto C- lonkasta 3 kpl (4,2%)

*Immunologinen sairaus, myosiitti, 8v., eläinlääkärin toteama 1 kpl (1,4%)

*Silmäsairaus; kyynelnesteen tuotannon vähyys, 3v., eläinlääkärin toteama 1 kpl (1,4%)

*Hermostollinen sairaus, epilepsia tms 0 kpl (0%)

*Vatsalaukun kiertymä 0 kpl (0%)

*Sydänvika, hengityselinten sairaudet 0 kpl (0%)

*Kilpirauhasen vajaatoiminta, 8 v., eläinlääkärin toteama 1 kpl (1,4%)

TODETTUJA TERVEYDELLISIÄ VIKOJA YHTEENSÄ 7 kpl (9,8%)


Listaan voisi vielä lisätä yhden koiran murtumatutkinnan sivulöydöksenä todetun olkanivelen pinnan epätasaisuuden; ei irtopaloja, ei vaivaa koiraa mitenkään. Tähän väliin voinemme todeta, että mitä kaikkea vikoja koiristamme löytyisikään/ olisi löytynyt, jos ne eivät olisi perusterveitä, ja niitä lähdettäisiin nykymenetelmillä tutkimaan.


Listan prosentteihin on siis laskettu mukaan ne kliinisesti terveet koirat (s.2002-2015), joilla ei ole ilmennyt vikoja ja/tai niitä on havaittu ja/tai tarvinnut alkaa tutkia, koska koiria ei ole vaivannut mikään. Listaan on laskettu mukaan terveydellisiksi vioiksi tapaukset, mitkä ovat lääkärin tai Kennelliiton lausunnossa viaksi todettuja (mm. C lonkka), vaikka ne eivät välttämättä ole varsinaisesti koiraa edes vaivannut.


Tutkimalla mm. rotumme luusto-ongelmiin liittyviä lukuja/ tapauksia selviää, että jos C- lonkat, 1-kyynärät, ocd -irtopalat, selkäsairaudet jne. lasketaan mukaan luustovikoihin, rotumme luustovikaprosentti mahtaa kivuta herkästi jopa 20%:iin, mikä on kyllä suuntauksena huolestuttava, ja jonka eteen meidän kannattaa tehdä yhdessä työtä. Uusien verien genetiikan tuomat mahdolliset yllätykset siltä osin ei helpota asiaa, ennenkuin tietoa on saatavilla täällä koirista enemmän.


Nuorin terveysongelmiin menehtynyt kasvatti (myosiitti) on ollut siis 8 -vuotias. Loput, joilla havaittuja/ tutkittuja terveydellisiä vikoja on, ovat kaikki eläneet jahtikoirana yli 10-vuotiaaksi. Yhdellä C-lonkkaisella koiralla alkoivat lonkkanivelet vaivata noin 8 vuoden iässä, ja se tarvitsi vaivaan kipulääkitystä. Yksilö eli yli kuitenkin 11 vuotiaaksi. Metsästyskoiralle tarvittava terveydenlaatu on siis toteutunut todella isolla prosentilla. Tässä kohtaa havahtuu siihen positiivseen seikkaan, että meillä on käsissä keskimäärin varsin terve rotu metästyskäyttöön!


Miellämme välillä, ymmärrettävistäkin syistä, metsästyskoiran hyväksi terveydeksi jalostuskoiran terveyskriteerit. Näinhän asia ei kuitenkaan ole, vaikka mielellämme jokainen sen umpiterveen huippukoiran jonka jalostusindeksit kohoavat pilviin, kanssa metsällä kulkisimmekin. Oma kuva rodun terveystilanteesta on edelleen positiivinen. Leväperäisyyteen ja "jessittelyyn" ei toki ole varaa. Tämänhetkisen, alleviivattuna tämänhetkisen, kasvattiemme terveystilanteen esiintuominen on lähinnä pohdintaa itselle, mutta kenties avartavaa myös muille asiasta kiinnostuneille.


Kuolleiden Brunontytön kasvattien keski-ikä on tällä hetkellä 10,3 vuotta.

A pennut täyttävät pian 14 vuotta, ja niistä viimeisimmät ovat lähteneet autuaimmille jahtimaille tälle suvelle.

B pennut täyttävät pian 12 vuotta ja niistä on tietojeni mukaan hengissä vielä 5/9 koiraa.

C pennut tulevat pian 9 vuoden ikään ja kaikki hengissä, eikä tiedossa olevia henkeä uhkaavia vaivoja ole.


Nämä kolme vanhinta pentuetta ja niissä hengissä olevat yksilöt tulevat nostamaan Brunontytön koirien keski-ikää, ellei nuoremmista pentueista sitten ala karsiutumaan väkeä ennen aikojaan. Nuoria kasvatteja on tällä hetkellä paljon, joten voimme vain heittää nöyrän toiveen yläkertaan että kaikki menee hyvin ja että tämänhetkinen terveystaso pysyisi edes ennallaan. "Pelätään pahinta ja toivotaan parasta" -lause sopii tähän kohtaan mielestäni valtavan hyvin - tässä hetkessä koen olleeni kasvatustyössä terveyden osalta onnekas. Eräs pentua tiedusteleva kysyi tänä keväänä tarkasti rodun ja kasvattamieni koirien terveysasioista ja erityisen tarkasti muutamista rodussamme ilmenneistä ongelmista onko niitä yksilöitä kasvattamissani karkeakarvaisissa seisojissa ollut; sain vastata "ei ole ollut", mutta jatkoin samaan hengen vetoon "mutta on pantu tilaukseen" - nimittäin monen sairauden päivä vielä 100%:sen varmasti koittaa, jos aikoo koirien kasvatusta jatkaa. Tosin sydämestäni toivon, että näin ei kävisi, mutta kasvattajana en voi luvata tuleville pentueille sen enempää terveyttä kuin kukaan mukaan.


Luonne

Luonteen osalta kasvattamani koirat läpikäydessä olen laskenut, että luonteenpiirteiltään vähintäänkin noin 5-7 koiraa ovat omanneet sellaisia negatiiviseksi koettuja piirteitä (dominanssi toisia koiria kohtaan, vahtiminen, eroahdistus tai ääntely), jotka ovat tavalla tai toisella hankaloittaneet tai vaivanneet jossain määrin omistajiensa arkipäivää. En ole käyttäytymistieteiden asiantuntija, mutta varovaisesti voisin arvioida, että tuon määrän allekirjoitan omien, omistajien ja kokeneiden harrastajien tekemien havaintojen perusteella. Tietojeni mukaan yhdenkään koiran luonteen piirteet eivät ole kuitenkaan haitanneet niiden varsinaista metsästyskäyttöä.


Luonneasioista on keskusteltu rodun muidenkin harrastajien, koirien omistajien ja myös kerhon toimihenkilöiden kanssa vuosien saatossa useita kertoja. Useasti puolustelemme koirien negatiivisia luonteenpiirteitä ja kaadamme niitä mielellämme ohjaajien osaamattomuuden piikkiin. Välillä taas haukumme koiran käytöstä tai luonnetta, näkemättä sitä, onko ohjaajan ja koiran välinen kemia/ yhteistyö sillä tasolla kun vahvatahtoisella metsästyskoiralla ja sen ohjaajan välillä tulisi olla. Koiran luonne on myös yksilökysymys - samasta pentueestakin voi löytyä monenlaista. Tähän väliin sopii hyvin lause; "tämä rotu ei ole leikkikalu, vaikka se pääsääntöisesti omaa sosiaalisen, avoimen, reippaan mutta sympaattisen ja perheelleen uskollisen luonteen". Ohjaajan osuus koiran käyttäytymisessä on iso tekijä, mutta ei todellakaan anna selitystä kaikille ongelmille. Ohjaajan ja koiran kemian kohtaamattomuus tai arkielämän huolta aiheuttavat luonteen piirteet ovat vieläkin herkästi terveysongelmien ohella "vaiettua tavaraa" koiramaailmassa.


Rotumme historiassa on käytetty useita koirarotuja, ja rotuun on jalostettu terävyyttä mm. petotyöskentelyä varten. Metsästysmuodot, mihin karkeakarvainen saksanseisoja on jalostettu, vaativat voimakasta sinnikkyyttä, korkeaa viettitasoa, saalisviettiä ja itsenäisyyttä toimia/ tehdä ratkaisuja vaativissakin tilanteissa. Genetiiikan pyörteissä ei ole ihme, etteikö geenit pyörittele välissä tilannetta sellaiseksi, että terävyys ja viettisyys eivät välttämättä aina kulje käsi kädessä hermorakenteen kanssa tai terävyys ei ilmene pelkästään siinä paikassa, missä sen toivoisimme ilmenevän. Luonteen osalta myös ihmisten käsitys hyvästä hermorakenteesta tai vaivattomasta kotikoirasta saattavat poiketa suurestikin toisistaan. Rotumääritelmän luonnekuvauksesta saamme jokainen kuitenkin käsityksen helposti siitä, millaiseen koiraan meidän tulisi pyrkiä. Yhteiskunnan muuttumisen myötä tuntuu, että paine muuttaa myös metsästyskoirien luonnetta pehmeämpään tai muutoin helpompaan suuntaan, lisääntyy. Tästä voitaneen vääntää kättä pidemmälläkin kaavalla, mutta herkästi voisin nykykäsityksellä todeta, että mukavuudenhaluisille harvakseltaan metsästäville, nimenomaan metsästyskoulutuksesta "ei niin innostuneille" henkilöille, olisi tarjolla muita, ehkä keskimäärin helpommin sointuvampia rotuja kaveriksi niille muutamille jahtipäivälle mitä vuodessa kertyy?


Henkilökohtaisesti olen kuitenkin miettinyt, onko metsästysominaisuudet koirissamme jo niin korkealla tasolla, että on mahdollisuus panostaa vieläkin enemmän luoteisiin? Mitkä ovat ne toimet joilla asiassa edettäisiin yhdessä oikeaan suuntaan? Tiedämme kukin antaa tuohon monta hyvää vastausta, mutta saavutammeko 100% sti erinomaisen tason koirien perusluonteisiin, vai onko tässäkin kohtaa hyväksyttävä, että täydellisyyden saavuttaminen on mahdotonta? Oli tai ei, on tavoitteellisuus luonteen puolellakin kasvatuksessa oltava. Tähtiajatus henkilökohtaisesti karkeakarvaisen saksanseisojan kohdalla on edelleen se, että arka tai liian pehmeä sen ei saisi olla!


Mihin tasoon voi olla tyytyväinen?

Asia mikä näitä lukuja arvioidessa kuitenkin mietityttää, on se, että osaanko/ pystynkö peilaamaan näitä ongelmia rodun keskiarvoon luotettavasti? Olenko kasvattanut enemmän "luonnevikaisia" koiria kun mikä on rodun keskiarvo? Osaanko puolueettomasti ajatella/ arvioida, mikä on riittävän hyvä taso terveydessä tai ulkomuodossa, saatikka käyttöominaisuuksissa?


Omien kasvattien luonteen heikkouksia taulukoidessa sain todeta, että niistä jossain määrin ongelmallista yksilöistä on suurin osa käynyt kokeissa tai näyttelyissä, eikä luonteen heikkous ole näkynyt siellä millään tavalla. Tuo ei tosin ole uutinen kenellekään aktiivikoiraihmiselle. Näinhän se on, että luonteen negatiiviset piirteet näkyvät eniten arkielämässä. Luotettavaa tilastointia rodussa ilmenevistä sairauksista ja luonteen heikkouksista ei siis ole yleisellä tasolla saatavilla. Tämä on sinänsä hyvin erikoista - teemme hurjan työmäärän Kennelmaailmassa monen asian suhteen, ja paljon on tapahtunut kehitystä, mutta näiden terveysasioiden ja luonteiden arvioinnin luotettava käsittely ja asioiden kehittyminen pakkaa junnaamaan paikallaan. Meillä on todella hyvät tilastot Saksanseisojakerhon ja Kennelliiton tietokannan kautta metsästysominaisuuksista, ulkomuodosta ja Pevisaan kuuluvista vioista. Koska kokonaisuutta ajatellen nämä tietokannoista saatavilla olevat luotettavat tilastoinnit ovat vain korsi heinäsuovassa, ei pelkästään niihin nojaten voi kukaan edes ajatella kasvatustyötä tekevänsä. Puskaradio taas ei ole luotettava väline koiramaailmassakaan - sen kaltaisilla jutuilla totuuksina leikkiminen ei ole rakentavaa missään kohtaan, se jos mikä on tullut selväksi vuosien varrella. Herätän mielelläni aina vain uudelleen keskustelun siitä, miten tuohon asiaan pääsisimme pureutumaan avoimella ja rakentavalla mielellä yksissä tuumin? Milloin voimme olla avoimia, saamatta siitä lokaa niskaamme? Milloin jonkun epäonnesta ei löytyisi niistä iloitsevia? Milloin kaikkien kuluttajien, eli koiraa hankkivien tietoisuus on sillä tasolla että kaikki kasvattajat uskaltaisivat avata asiat täysin avoimeksi tulematta iäksi leimatuksi tietyn vian kasvattajaksi?


Niin tai näin, niin jos ei koiraihminen, niin ei mikään, ole hyvä löytämään vikoja asiassa kun asiassa. Milloinkahan voi sanoa, että voi olla aidosti tyytyväinen? Todennäköisesti on kuitenkin niin, että kaikilla parannettavaa löytyy aina! Tyytyväisyys saa odottaa itseään - ehkä osa viehätyksestä perustuu kasvatustyössä juurikin tähän seikkaan!


Kodinvaihtajia kasvateissamme on ollut tähän saakka vain kolme kappaletta ja kodinvaihdot ovat tehty yhteistyössä alkuperäisten ja uusien omistajien kanssa. Siinäkin osoitus, että kasvattimme ovat päässeet koteihin joissa koiranhankinta on ollut tarkkaan etukäteen mietitty asia.


Kokonaisuutta miettiessäni havahduin vielä seikkaan, että yksikään kasvattini ei ole kuollut tapaturmaisesti - mikä onni siinäkin meitä ja pentujen omistajia on kohdannut! Kiitokset myös kasvattien omistajille tässäkin kohtaa koirien hyvästä huolenpidosta, vaikkei hyvä huolenpitokaan aina estä tapaturmaa jos se on tullakseen. Jotta terveys -ja luonne puolen analysointi ei saisi jälleen liiallisia mittasuhteita, lupaan päättä tältä erää niiden analysoinnin aiheesta tähän.


Metsästysominaisuudet

Aikoinani sivuilleni kirjaamani tavoite metsästysominaisuuksista liene toteutunut, silloin kirjoitin "Millaisia koiria minä haluan kasvattaa? Sellaisia koiria, joilla on edellytykset tulla hyväksi metsästyskoiraksi. En halua tinkiä koiran riistainnosta – haluan karkkarin olevan innokas ja iloinen kaikessa metsästykseen liittyvässä tekemisessään. Haluan sen luonteen olevan avoimen ja sellaisen, että se mahdollistaa kouluttamisen. Terveys ja luonne ovat perusta koko koiran elämän kaarelle. Riistainto ja luonne, mielummin molempia ennemmän, kuin liian vähän. Arvostamieni ominaisuuksien; laajan haun, varjaiskypsyyden, väsymättömän riistainnon myötä, vastuu millainen koirasta tulee, jää enemmän ohjaajalle. Tämän vuoksi on syytä tässä yhteydessä kertoa, että kasvattamani koirat eivät välttämättä ole ”helpoimmasta päästä” lajissaan. Haluan, että ominaisuudet ovat sellaisia, että kouluttaminen on enemmän muokkausta oikeaan suuntaan ja jarruttelemista kuin tuputtamista ja työntämistä."


Metästysominaisuuksien yksi luotettava mittarointi liene koekäyntien kautta saadut tiedot ominaisuuksista ja niiden ohella koetulokset:


*Kilpailuikäisistä kasvateista kokeissa on käynyt 75%.

*Palkitsemisprosentti kokeissa startanneiden osalta on ollut 75%.

*Kokeissa startanneista kasvateista n. 61 % koirista on tullut palkituksi nuorten luokassa.

*Vuosien varrella on saatu 55 kpl koeiän saavuttaneen koiran joukosta hörpätä konjakkia lukuisten (10kpl) VOI-luokkaan nousseiden koirien kunniaksi, ja käyttövaliojuhlia on saatu juhlia kolme (3) kertaa.


Koeaktiivisuuteen ja tulostasoon voinee olla kohtuullisen tyytyväinen, koska koetulos vaatii aina koiran ominaisuuksien lisäksi ohjaajalta koulutusintoa ja lisäksi halua uhrata metsästyspäiviä koiran kokeissa esittämiseen. Metsästysominaisuuksien mittarina metsästäjiltä saatu palaute on yksi parhaimmista mittareita jalostustyön onnistumisen pohtimisen taustaksi. Koetulostason ohella niiden asoiden läpikäyminen niin myönteistä kun kielteistä palautetta saadessa, on otettava vakavasti. Kiitos kasvatin omistajat teille aktiivusuudesta!!!


Ulkomuoto

Kasvateistamme 71 kpl on 8 kpl (11%) omannut/omaavat rotumääritelmän mukaan nollaavan vian ulkomuodossaan. Purentaviat tulivat sinänsä hieman yllätyksenä, vaikka niiden olemassa olosta rodussa on tietoa ollut. Olin päässyt tuudittautumaan kenties liian kauan (19 vuotta) ilman ko. onlgemia. Lathaar -pennut ovat eittämättä seurausta pitää kiinni peittävästä, rungonmukaisesta ja tiukasta runkokarvasta, jonka koen itse parhaaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi metsästyksen kannalta. Niidenkin putkahtaminen kasvatteihin kesti 19 vuotta. Rotumme valmistuminen valmiiksi karva osalta antaa yhtä odottaa itseään. Mitä tuo mukanaan "partageenitutkimuksen" tulokset jos sitä alamme käyttämään oikeasti jalostuksessa siten, että takaamme kaikille yksilöille parran. Kaventaako se liiaksi geenipoolia? Montako luonteensa ja metsästysominaisuuksiensa puolesta erinomaista koiraa jää käyttämättä jos sitä aletaan käyttää yleisemmin? Tekeekö se yleensäkään asiaa niin autuaaksi, että partageenitestiä käyttämällä saavutamme metsästyskoiralle enemmän kuin menetämme? Äkkipäätä lankean tässä valossa ja tiedon määrässä mitä käsillä on sille kannalle, että tervettä ja järkevää jalostustyötä ei voi perustaa rotumme kohdalla ko. nyanssin varaan menettämättä siinä jotain minkä takaisin saaminen voi myöhemmin olla jopa mahdotonta. Asia on kuitenkin vakavassa harkinnassa jalostukseen käytettävien yksilöiden testaamisen osalta jatkossa.


Vaikka Brunontytön kasvatustyössä on viime vuosina käytetty paljon uusia veriä, Brunontytön kennelin koirissa on edelleen korkeintaan keskikokoisen, selvästi pienemmän kuin suuremman koiratyypin leima. Välillä tuntuu, että luuston saaminen järeämmäksi on houkutellut, mutta toisaalta tuntunut, että pienemmässä koossa ja kevyessä rakenteessa on ollut myös plussapuolensa ainakin kestävyyteen ja ketteryyteen - liekö pienessä koossa ainakin osasyy myös vakavampien luustollisten kasvuhäiriöongelmien välttymisessä? Jos näin on, on syytä pyrkiä jatkamaan kultaisella keskitiellä. Joku kenties ajattelee toisin , ja arvostan sitä. Saksassa hiljattain vieraillessani useammassa kennelissä, vahvistui käsitykseni siitä, että myös rodun kotimaassa on jokaisella kennelillä oma näkemys ja johtolanka oman näköisestään & oloisesta rotunsa mieluisasta edustajasta - ja myös siellä karkeakarvainen saksanseisoja kantaa edelleen voimakkaasti heterogeenisen (ts. "sekarotuinen") rodun leimaa. Koen että näin tulee ja voi olla myös meillä Suomessa. Antakaamme siltä osin kaikkien kukkien kukkia...


Aikuisiän saavuttaniesta kasvateistamme on tähän mennessä yli 70% koirista arvioittanut ulkomuotonsa näyttelyssä. Näissä aikuisikäisissä vuonna 2002-2013 syntyneissä ei ole omien tutkimuksien mukaan ollut lainkaan nollaavia vikoja (kylläkin 1 x tasapurenta, jonka itse luokittelen lähes nollaavaksi viaksi vaikkei rotumääritelmä niin sanokaan).

KoiraNetin listaa läpikäydessä näyttelyissä käyneistä:

*yksi koira oli arvioitu laatumaininnalla H (3%)

*loput koirat EH (30%) tai ERI (67%)

*Noin 46% näyttelykäyneistä koirista on saavuttanut SA tason

*sertin koiria 9 kpl, joista kolme koiraa on saavuttanut MVA arvon

Pitäisiköhän tässä kohtaa vaikka osin leikin varjolla sanoa, että tulosten valossa tilanne ulkomuodon suhteen ei näytä lainkaan niin pahalta kun mitä se todellisuudessa on :D. Tottapuhuen, ehkä rodun monivivahteisuudestakin johtuen, ei koiran ulkomuodon arviointia voi jalostuksellisesti jättää muutamien näyttelykäyntien varaan. Liike, liikkuminen, kestävyys, karvoituksen suojaavuus ja monet muut seikat selviävät kehäarvostelujen tukeksi tai kataa ne, muissa yhteyksissä, maastossa.


Ulkomuodollisesti, jos ei ole tullut suistutusta eikä menestystä suurissa näyttelykehissä, ei ole säästytty siltäkään, kuinka jalostus voi mennä kunnollakin metsään esimerkiksi pentueeseen sattuneiden hylkäävien ulkomuotovirheiden osalta. Sekin on kasvattajan uralla saatu kokea ja todeta saattaa, että syyllistä on turha tästäkään asiasta enempiä alkaa etsimään. Genetiikka osaa näyttää harmaita alueitaan joskus voimalla.


Terve, riistaintoinen ja vaikeissakin olosuhteissa pärjäävä karkeakarvainen saksanseisoja ja kestävään rakenteeseen pyrkiminen tulee olemaan tavoitteemme osaltamme myös jatkossa. Eri yhdistelmissä voidaan jatkossakin pyrkiä tavoittelemaan erilaista koiratyyppiä erilaisiin jahtimuotoihin. Se, miltä osin näihin tavoitteesiin on mahdollista päästä jatkossa, on arvioitava uudelleen vaikka 10 vuoden päästä uudelleen. Etukäteen sitä on täysin mahdotonta tietää. Nautitaan onnistumisista aina kun siihen on mahdollisuus.


Kiitos teille kaikille harrastusystäville näistä vuosista koirankasvatuksen ja siihen liittyvän harrastuksen parissa. Lämmin kiitos isälle, että teit minusta metsästyskoiraharrastajan ja Mikko Seitamaalle siitä, että teit minusta juuri karkeakarvaisen saksanseisojajharrastajan! Erityiskiitos kasvattieni omistajille ja kasvatuksessa yhteistyössä jalostusvalintoja ja pentueita yhteistyössä tehneille ystäville! Ilman teitä nämä vuodet eivät olisi olleet näin antoisia!

Henkilökohtainen intohimo lajiin ei ole hiipunut pätkääkään - kenties hieman muuttanut muotoaan!

Kesäkuussa 2016, Iloista kesää ja odotuksen alla olevaa jahtikautta kaikille toivottaen



Memmu & Brunontytön Kennelin väki







************************************************************




SORTIN (TERVETTÄ?) SAKKIA (9.12.2015)

Kun seuraamme koira-asioista tiedottamista kevään, kesän ja syksyn aikana, on suureksi iloksemme maamme ja muutkin maat täynnä terveiksi tutkittuja koiria, koe- ja näyttelymenestyjiä, jotka ovat vielä kaiken lisäksi mukavia kotikoiria ja tehokkaita metästyksen monitoimiapulaisia. Näin some- aikana saamme seurata näitä iloisia uutisia liki reaaliajassa ja osaamme iloita niistä porukalla yleensä vilpittömästi hyvillä mielin.

Allekirjoittaneenkin omista loputtomista pähkäilemisistä heräsi ajastusvirta, että mitä näillä kaikille hienoille koirille tapahtuu sitten, kun koekausi päättyy ja alamme suunnitella tulevien yhdistelmien vanhempia? Kun yhdistelmiä aletaan miettimään, ja asioita selvittelemään, tuntuu ettei näistä samoista hienoista koirista löydykään muuta kun vikaa ja riskejä!!?!?! Tuntuu, että kaikki plussapuolet unohtuu ja jäljellä on vain vikoja. Onko kenelläkään muulle yhtään tuttu tunne?

Ihmiset ovat nykyään avoimia kertomaan asioista niin hyvässä kun pahassa, mikä on ehdottomasti hyvä juttu. Kehitystä on tapahtunut valtavasti. Nurja puoli alkaa olla se, että jalostusmielessä sitten kun me kasvattajat ja harrastajat keskenään juttelemme, jutustelut kääntyvät yhdistelmien suunnittelussa pääasiassa olemassa oleviin riskeihin tai muihin vikoihin, minkä perinnöllisyyttä pohditaan savu korvista noussen. Sama ilmiö tapahtuu, kun asiaa tiedustellaan rotujärjestöstä jonkin yhdistelmän yhteensopivuutta ajatellen - pääroolin ottaa riskit ja viat, joita punnitaan, pohditaan, ja aina vaikka ehdokastakin vaihtaisi, niin niistä ei yli päästä. Oikein naurattamaan alkaa, kun miettii tätä tilannetta. Ei kai tässä nyt sentään pelkästän niitä vikoja olla jalostamassa, vaikkei niitä tietenkään unohtaakaan voi!?! Kai meidän on jollakin tavalla ainakin keskityttävä myös niihin hyviinkin ominaisuuksiinkin?!?!

Tämä "Sortin (tervettä?) sakkia" -kirjoitukseni sai alkunsa jalostusvalintojen vaikeuksista. Me koiraihmiset kun todellakin olemme "sortin sakkia" ja kun ajatusvirtaa tuli paperille paljon myös terveyteen liittyen, on otsake sen mukainen.


1. TERVEYS

Yleensä kasvattajat kertovat kotisivuillaan tai puheissaan panostavansa terveyteen. Näin on kirjoittanut kotisivuilleen myös allekirjoittanut joskus. Mitä tuo lause oikeastaan tarkoittaa? Vaikka haluaisimmekin panostaa, miten siihen voimme panostaa?

Vaikka haluaisimme panostaa terveyteen, jokainen ottaa jo ensimmäisen toteuttamansa yhdistelmän kohdalla lähtökohtaisesti tietoisen riskin terveysasioissa, vaikka olisi asiaan perehtynyt ja valveutunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kukaan ei voi taata syntyvälle pentueelle terveyttä, oli riskejä olemassa tai ei.

Samaa asiaa täytyy tarkastella myös kuluttajan, eli koiraa hankkivan näkökulmasta: Jokainen valveutunut ihminen, joka on päättänyt ottaa koiran, oli hän sitten ensimmäistä, toista tai kolmatta koiraa ottava, ottaa aina TIETOISEN riskin siitä, että myös hänen kohdalle voi sattua yksilö, joka ei olekaan terve. Koiraa ottavan on perehdyttävä asiaan kunnolla, että voi sisäistää koiranhankinnan ja omistamisen kokonaisuuden puolet myös terveyden osalta.


2. YHTEISET SÄÄNNÖT HYVÄKSYNEET KASVATTAJAT

Puhun tässä yhteydessä kasvattajista, jotka ovat allekirjoittaneet esimerkiksi kasvattajasitoumuksen, mieltävät rodun Pevisan ja Jalostuksen tavoiteohjelman mukaiset kasvatusperiaatteet omikseen ja toimivat yleisestikin kennelmaailman hyvien tapojen mukaisesti. Uusi pennunottaja ei välttämättä näitä kaikkia kennelmaailman pelisääntöjä heti tiedä, mutta kysyvä ja asiaan paneutuvat harrastajantaimi kyllä löytää noihin asioihin vastaukset, tiedonsaanti on nykyään todella helppoa. Kerrottakoon tässä lyhyesti kuitenkin, että näihin edellä mainitsemiin periaatteisiin kuuluu mm. käyttää jalostukseen vain rotumääritelmän täyttäviä, rodunomaisessa kokeissa ja näyttelyissä palkittuja koiria, jotka ovat itse TERVEITÄ sekä täyttävät ko. rodun Pevisalle säädetyt vaatimukset huomioon ottaen rotujärjestön suositukset ja rodun jalostuksen tavoiteohjelman. Lisäksi he kertovat pennun myyntihetkellä oleelliset asiat rodusta yleensä, rodun terveystilanteesta ja suvun tiedossa olevista vioista. Tällaisia ainakin minun lähipiirissä pääosin kaikki kasvattajat ovat. Ja nekin, jotka poikkeavat jostain edellä mainitusta, poikkeavat siitä yleensä perustellusti vain yksittäisissä tapauksissa. Ja ne kasvattajat, jotka eivät ko."säädöksiin" ole sitoutuneet 100%sti, voivat siltikin, näkemyksiinsä perustellen, toimia kuitenkin moraalisesti aivan yhtä hyvin kun sitoutuneet kasvattajat. "Vastarannan kiiskejäkin" tarvitaan myös kennelmaailmaan, ettemme sotkeennu suurissa linjoissa "lillukanvarsien" sekaan. Terve sääntöjen ja tavoiteohjelmien pienten yksityiskohtien terve kyseenalaistaminen voi välissä olla hyvinkin tarpeellista.


3. TERVEYTEEN PANOSTAMINEN

Laitetaanpa nyt kuvitteellisesti riviin tällaiset tavalliset yhteiset pelisäännöt hyväksyneet kasvattajat, ja kysytään panostaako joku henkilö, joka toimii samoilla edellä kuvaamillani yhteisillä kennelmaailman hyväksyvillä periaatteilla, enemmän terveyteen koiranjalostuksessa kun toinen? Onko jollakin ylipäätään mahdollisuutta panostaa siihen enemmän? Ja jos on, mitkä ovat ne konkreettiset toimet mitä hän tekee? Tätä voi kysyä kasvattaja itseltään, samaa kysymystä voi pyöritellä mielessään pentua hankkiva.

Asiaa miettiessä saattaa tulla tulokseen, jossa panostamisessa tai ennemminkin sen näkyvyydessä on kysymys enemmän persoonatasolla olevista eroista; toinen on sosiaalisempi, aktiivisempi, avoin, tiedottavampi, toinen vetäytyvämpi tai vähemmän "äänessä". Toinen kertoo esimerkiksi koiriensa terveydellisistä vioista yleisesti, toinen ilmoittaa tiedon vain pienemmälle porukalle ja rotujärjestölle ylös kirjattavaksi. Kumpikin toimii omaan persoonaan istuvalla tavalla, se tuskin tekee kummastakaan toistaan enempää tai vähempää terveyteen panostavampaa?

Terveysasioihin ei hyvässä eikä pahassa voi vaikuttaa yksin yksittäinen harrastaja, kasvattaja tai edes yksittäinen rotujärjestö. Asia on kokonaisvaltainen ja yhteisvastuullinen valtavassa kokonaisuudessa. Tätä kokonaisuutta pyörittävät yksittäisten valintojen lisäksi useat sellaisetkin asiat, joille kaikille emme kerta kaikkiaan voi mitään; rotujemme alkujuuret, menneisyys, genetiikka, evoluutio, mutaatiot jne.

Vastuun ja vaikutusvallan piiriin kokonaisuuden pyörittäjänä kuuluvat meidän yksityisten harrastajien, kasvattajien, rotujärjestöjen ja kattojärjestöjen lisäksi eläinlääkärit ja alan huippu asiantuntijat tutkimuksineen sekä muu lääketiede, aina lääkevalmistajia myöten. Sanotaan, että pienistä puroista syntyy kuitenkin suuri joki. Siksi tämänkin asian kohdalla jokainen kokonaisuuteen osallistuva on pieni mutta tärkeä osa kokonaisuutta.

Vaikka me kaikki koiraihmiset ymmärrämme edellisien kappaleiden sisällöt kohtuullisen varmasti, siitäkin huolimatta sormi esimerkiksi yksittäisen koiran sairaustapauksessa halutaan herkästi osoittamaan johonkin suuntaan. Koiran tai kasvatin sairastuessa ollaan ymmärrettävistä syistä usein kovasti pettyneitä. Ihmisellä on pettymyksiä kohdatessaan luonnollisena perustaipumuksena saada asioille jokin selitys tai syy, joskus syypääkin. Useasti on tarve löytää selitys mahdollisimman nopeasti, jotta saadaan "taputella" ikävä asia pois päiväjärjestyksestä ja painamasta mieltä. Tämä on luonnollinen ja ymmärrettävä reaktio muuallakin kun koiramaailmassa, joten varmasti me kaikki olemme olleet osallisia tavalla tai toisella tämänkaltaiseen toimintaan.

Nopeat ja läheltä löydetyt syyt silti harvoin johtavat mm. terveyden osalta yhtään parempaan kokonaisuutta ajatellessa. Kaikki elävät olennot ovat aina kantaneet, kantavat ja tulevat aina kantamaan mukanaan sairauksia, joihin meidän ihmisten "näpit" ei yksittäisillä jalostusvalinnoilla tule yltämään vaikka kuinka sitä yrittäisimme / toivoisimme. Täydellinen riskien välttäminen on täysin mahdotonta!

Rotujemme terveyttä, sairauksien leviämistä, uusien syntymistä ei paranneta tai ylläpidetä pelkästään käyttämällä jotain yksittäistä hyvin yhdessä sukupolvessa periyttävää koiraa jalostukseen niin paljon kun mahdollista. Sitä ei paranneta hylkäämällä vaikka jokin yksittäinen suku tai koira pois kokonaan jalostuksesta, ja aloittamalla alusta uudella koiralla tai suvulla. Uusi työn alle otettu suku on yhtä lailla mitä toden näköisemmin ennemmin tai myöhemmin, ellei samojen kun edellinen, niin jonkin toisten ongelmien äärellä. Ellei ole, on suurimmissa osassa tapauksissa kysymys siitä, että käsissä ei ole toistaan parempi sukulinja tai joku olisi kasvattajana parempi, vaan omaa kyseessä olevien sukupolvien kohdalla toistaan paremman tuurin. Karsinta on kuitenkin yksi hyvä jalostuskeino edelleen; karsintaan sairaat yksilöt pois jalostuksesta, ja kokonaisuus punniten ehkä myös ne pentueet tai niiden pentueiden vanhemmat, mitkä sisältävät kiistattomasti epäonnisesti jotain tiettyä PERINNÖLLISEKSI TODETTUA vakavaa vikaa keskimääräistä enemmän.

Mitä pidempään koiria harrastaa tai kasvattaa, sitä suurempi todennäköisyys on yhteisistä pelisäännöistä kiinni pitäen mahdollisuus kokea taipaleella niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Siltikin tällä tietynlaisella "nippelöinnillä" suuressa kokonaisuudessa on tarkoituksensa. Tähän nippelöintiin tarvittavat työkalut nykytietämyksen mukaan löytyvät helposti kohdan 2. sisällöstä. Yksittäisenä kasvattajana ja harrastajana sitoutuminen pääsääntöisesti yhteisiin asetettuihin tavoitteisiin on geeneettisen monimuotoisuuden turvaamisen lisäksi ainoita keinoja olla mukana kokonaisuudessa auttamassa rotukoiraa selviämään ja säilymään saavutetulla tasolla. Kunkin omat mieltymykset esim. käyttöominaisuuksien pienistä vivahde-eroista, riistainnon määrästä, luonteen rauhallisuudesta jne. ovat mielestäni sallittua - käyttötarkoituksen ja rotumääritelmän antamissa rajoissa. Se on "multihunting -rodulle", millainen mm. karkeakarvaisen saksanseisoja on, ennemmin rikkaus kun mikään rotuamme huonontava seikka.


4. SISÄISTETÄÄNKÖ SUURET LINJAT AVUKSI?

Edellisen johdattelun kautta on helppo lähestyä koirien terveysasioitakin laajemmilla kokonaisuuksilla, isompaa kokonaisuutta tarkastellen. Jotta yksittäinen jotain rotua pitävä koiraharrastaja tai kasvattaja pystyy sisäistämään rotunsa terveystilanteen, sen tulee kenties ensin sisäistää nk. suuret & yleiset linjaukset koskien terveyttä ja koiranjalostusta yleensä.

Alla lainattuna "Kennelliiton ohjeet rotujärjestöjen, rotua harrastavien yhdistyksien ja rotuyhdistysten jalostustoimikunnille", siinä kohta koiranjalostuksen keskeisiä tavoitteita, jotka sisältävät alla olevat neljä kohtaa:

"1. Rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen, monessa rodussa jalostuspohja on jo riskialttiin suppea.

2. Rodunomaisen ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen, käyttöominaisuuksien kehittäminen.

3. Koiran elämän ja sen pidon ja käytön kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen.

4. Rotutyypillisen ulkomuodon säilyttäminen ilman turhaa liioittelua."

Aukaisen hieman, miten itse miellän nuo neljä kohtaa tällä hetkellä.
Ilman geenipohjan laajentamista emme voi toteuttaa pitkällä aikajänteellä kasvatuksen neljän kohdan suuria linjoja. Vaikka hyppy tuntemattomaan voi tuntua kokemuksen myötä enemmän suurelta riskiltä, kun järkevältä teolta, uskon että vain laaja-alaisesti koko maailman geenipoolia rotukoirajalostuksessa hyödyntämällä voimme edes yrittää parantaa epäkohtia ja säilyttää se hyvä mikä meillä olemassa on.

Neljän seikan tärkeysjärjestystä ovat miettineet tämän kokonaisuuden monet osapuolet, mukanaan mm. suuria linjoja ajattelevat genetiikan asiantuntijat. Tuossa järjestyksessä meidän kaikkien tulisi koirien jalostusasioita ensi sijassa miettiä, eikä takertua yksittäisiin lillukanvarsiin. Nuo neljä kohtaa, eivät ole sattumalta tuossa järjestyksessä:

*Kohdan 1 tiedämme kaikki olevan elinehto eri rotujen säilymiselle pitkässä juoksussa. Kun kohdallemme sattuu sairas koira, tai sairas kasvatti, tai vaikka rotumääritelmää täyttämätön yksilö, ennen kuin kukaan tekee minkäänlaisia johtopäätöksiä tai varsinkaan äkkinäisiä, joskus jopa peruuttamattomia liikkuja, pitäisi meidän kaikkien lukea tuo neljän kohdan värssy. Niiden tärkeysjärjestyksen miettiminen ja sisäistäminen on aiheellista meille kaikille kokonaisuuden jäsenille.

*Kohdan 2 sisällössä on vielä täysi toiveikkuus siitä, että eri koirarodut tulevat säilymään. Jotta koira olisi meille yhä mukava, tärkeä ja käyttöön soveltuva kumppani, on tämä kohta siksi erityisen tärkeä. Jos menetämme kokonaan mm. eri käyttökoirien käyttöomaisuudet jalostamalla vain jotain toista kohtaa, mikä menetys se esimerkiksi meille metsästyskoira ihmisille olisikaan!

*Kohdan 3 sisältö kannattaa erityisen lukea tarkasti. Siinä ei annetta pienintäkään rakoa illuusiolle, että sairaudet ja viat voitaisiin koirista poistaa; siinä mainitaan koiran elämän, pidon ja käytön kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen.

*Kohdan 4 asia ei ole syyttä viimeisenä. Kun olemme rotukoirien asialla, ihmisten mielikuviin nousee yleensä ensimmäisenä juurikin kyseisen rodun ulkomuoto, mutta siitä huolimatta ulkomuoto on pitkässä juoksussa tärkeysjärjestyksessä listan viimeisenä. Tämä voi hieman meitä rotukoirafanaattisia kennelihmisiä "riipaista" sydämestäkin, eikä tuo asian "markkinoiminen" ole kennelmaailmassa välttämättä helppoa, taustalla on pitkä historia, jossa vahvasti nimenomaan ulkomuoto on alkanut erottamaan koirarotuja toisistaan, käyttöominaisuuksien ohella.
Ulkomuotoon liittyen on tärkeä seikka, että vähäpätöisimpiä eivät ole ne ulkomuotoon liittyvät seikat, jotka liittyvät niin käyttö kun seurakoirarotujen hyvinvointiin; esimerkiksi käyttökoiralla terveeseen liikkumiseen tarkoitettuun kestävään rakenteeseen, tai seurakoiralla pään sellaiseen rakenteeseen että sen hengittäminen vaikeutuu (turha liioittelu).

Noita neljää suuren kokonaisuuden kohtaa kun pyörittelee mielessä, on hyvä kysyä, onko luovuttava jostain pystyäkseen parantamaan toista kohtaa? Itse uskoisin, että välissä on tehtävä kompromisseja. Noita tärkeysjärjestyksien paikkaa voi varmasti yksittäisissä tapauksissa vaihdella, perustellen kokonaisuutta, mutta suurissa linjoissa on järjestys hyväksyttävä nykyisellä tietämyksellä noiden neljän kohdan mukaiseksi. Kohta 1 ja 2 ovat eritoten käyttökoiran jalostuksessa tärkeät!

Huomattavaa on, että kohdan 2 ja 4 sisällöistä on tärkeä erottaa kaksi eri varsin tärkeää asiaa:
Kodassa 2 "rodunomaisen luonteen" ja kohdassa 4 "rotutyypillisen ulkomuodon" erot. Yksin ulkomuoto tai rodunomainen luonne ei tee rotukoiraa. Rotumääritelmät ovat kuitenkin joskus luotu illuusiona päästä halutunlaiseen koiratyyppiin hyvinkin tarkasti, mutta totuus on käsittääkseni toisenlainen; rotumääritelmän mukainen koira on todellisuudessa vain tavoite, jota kohti voimme ainoastaan pyrkiä. Vaikka mm. karkeakarvaisen saksanseisojan rotumääritelmä on aika väljä, itse en tunne enkä tiedä yhtään koiraa joka täyttäisi pilkulleen rodun rotumääritelmässä kuvaillun koiran. Tunnetko sinä? Karkeakarvaisen saksanseisojan rotumääritelmän löydät tästä linkistä.

Onko sattumaa vai ei, että rotumääritelmissä ei juurikaan puhuta koirien terveydestä? Onko rotujen alkutaipaleella koirat olleet niin terveitä, ettei huolta terveydestä ole ollut tarvetta kirjata ylös, vai onko jo silloin tiedetty, ettei rotumääritelmään voida sisällyttää terveyttä, koska sitä ei voida kaikkien syntyvien pentujen kohdalla toteuttaa?

Suuriksi linjoiksi nimeämäni neljän kohdan kokonaisuus tulisi hyväksyä siitäkin syystä, että sitä kautta koiraharrastustoiminnasta tulisi paljon rennompi laji ja "syyllisten" etsimiseen ja keskinäiseen kilpailemiseen uhrattu aika pystyttäisiin käyttämään parempaan. Toisten kunnioittaminen on tärkeä asia myös harrastustoiminnassa. Unohtamatta kannustusta epäonnen vallitessa, ja sitä, että jokaisen pitää olla armollinen myös itselleen.


5. TOISEN KUNNIOITTAMINEN YHDISTÄÄ!

Kokeneempien kasvattajien tai harrastajien johdatusta uusien harrastajien polulle ei voi väheksyä. Kokenemman kasvattajan olisi hyvä auttaa ja tukea heidän kasvateillaan jalostustyötä jatkavien ihmisten polkua, niin koirien hyvät kun huonot asiat tiedoksi heidän jalostustielle antaen, haavekuvatkin romuttaen.

Suurin virhe minkä me jo harrastuksessa pidempään mukana olleet tai kasvatustyötä aikamme jo tehneet voimme tehdä, on se, että mahdollisesti väärillä uskomuksillamme, omilla henkilörasitteilla tms. johdatamme uusia harrastajia suuntaan, jossa toista harrastajaa, kasvattajaa tai yhteisiä pelisääntöjä ei arvosteta. Myös koira-asioissa pitäisi osata kunnioittaa nuoren ihmisen tai aloittelevan harrastajan omaa päätäntäkykyä omaksua asioita, ja antaa heidän muodostaa harrastuksesta kokonaiskuva itse. Pyöriä ei tarvitse keksiä uudelleen, historian tunteminen, neuvot ja ohjaaminen ovat ilman muuta tärkeitä! Asioiden kehittymiselle yleisesti on kuitenkin edellytyksenä, että uusien sukupolvien pitäisi oppia oivaltamaan asioita itse. Sitä kautta syntyy kehitystä jatkossa, ja jälleen jotakin uutta annettavaa myös seuraaville sukupolville.

Uudet harrastajat ja kasvattajat tarvitsevat malttia ja aikaa oppia ymmärtämään harrastuksen ja kasvatustyön suurempia kokonaisuuksia. Yleensä kaikkien kohdalle tulee aika, jolloin tulee mm. ymmärrys siitä, että ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolen. Tätä samaa polkua meistä useat ovat myös itse tallustaneet harrastuksen alkutaipaleen. Mm. neitseellinen tuontikoira, jonka taustoista ei tiedetä oikeasti kun murto-osa siitä, mitä mm. omasta kotimaamme koirakannasta, voi tuntua varsinkin aloittelevasta harrastajasta rutkasti paremmalta, kun omassa maassa useamman sukupolven ajan kasvatettu koira - realiteetti on yleensä kuitenkin jotain muuta, täydellistä koiraa tai sukua kun ei löydy edes rajojemme toiselta puolen. Pitkäaikainen harrastus ja kiinnostus asioita kohtaan osoittaa yleensä tosiseikan "mitä enempi tietää, sen vähemmän osaa". Terve avoin asenne kaikkia kohtaan, aito oppimishalu, sekä yleinen laaja-alainen kiinnostus ja uteliaisuus ovat nuorelle harrastajalle hyvästä. Kun on vilpitön tarve ja halu oppia, kysy ja kuuntele. Kyllä sinulle asioita kerrotaan. Kun sinuun luotetaan, se miten tietoa käytät, ratkaisee paljon. Aika tuo luottamusta ja sitä kautta parempaa tietoa ja taitoa kun asioista röyhkeästi utelu, juoruilu ja toisten pesää tonkiminen. Jos haluaa oppia, tai tietää jotakin mm. joistakin koirista erityisesti, kysy siltä kuka ne koirat omistaa tai on kasvattanut. Sillä toden näköisesti, jos olet vilpittömällä tiellä tiedon janosi suhteen, saat parhaan ja totuudenmukaisimman vastauksen juuri siitä osoitteesta, jossa koirat on tehty ja jossa ne asuvat. Jos tuntuu ettet kehtaa kysyä, ja asia ei sinulle edes kuuluu, voit myös kysyä itseltäsi, oletko oikealla asialla?

Jokaisessa asiassa ei ole mahdollisuutta kenenkään antaa oikeaa vastausta tai ratkaisua, sen hyväksyminen on erittäin tarpeellinen työkalu niin riviharrastajan, luottamustoimissa toimivien kuin kasvattajien työsaroilla. Ihminen joka osaa sanoa tietämättömyyden edessä joskus myös "en tiedä, minulla ei ole tähän vastausta eikä ratkaisua, aika näyttää", voi elää toden näköisesti myös stressittömämpiä harrastusvuosia myös jatkossa. Nautitaan aina kun siihen on mahdollisuus!

Vain monimuotoinen koirarotu selviää!
Onneksi karkkari on VIELÄ sellainen - kohtuullisen terve rotu siis ja seuranaan ne pitää meitä ihmisiä, sitä sortin sakkia!



kuvat/5667d7e297d4b.jpg
Silmäniskulle ja huumorillekin pitää olla sijansa, vaikka aihe on vakava, ja olisi tosissaan :D
kuvat/46385b9d6ee71.jpg
kuvat/46385b9d70005.jpg
kuvat/46385b9d7119e.jpg
kuvat/46385b9d7252a.jpg
kuvat/46385b9d736be.jpg
kuvat/46385b9d74a4a.jpg
kuvat/46385b9d75be6.jpg
kuvat/46385b9d76d96.jpg
kuvat/46385b9d78103.jpg