Ajatusleikillä kohti kokonaisvaltaisempaa jalostusta!

 

Tiedon jakaminen ja asiaan perehtyminen on aina avain kysymys uuteen suhtautumisessa.

Kiitos SSK:lle ja Anu Lappalaiselle saadusta kattavasta luennosta. Aihepiiri koskee kaikkia meitä harrastajia. Aiheesta on ollut aiemminkin mielessä kirjoittaa kotisivuille ajatuksia, mutta luento siivitti laittamaan ajatuksia lisää paperille.

Minulla on aika runsaasti saatavilla rotuni eri sukuisten koirien lonkkakuvia. Niitä katsoen olen viimeisen vuoden aikana LTV ja VA asioihin koittanut tutustua yleisesti saatavilla olevien materiaalien tukemana. Näiden lisäksi olen verrannut rotumme selän nikamien rakenteita ja pituutta muihin rotuihin, joista kuvia on saatavilla mm. netissä. Mielenkiintoista sanoisin! Rotujen ilmiasuun liittyen jo voi sanoa, että mitä enemmän ihminen on rotukoiria siitä ”peruskoirasta” lähtenyt johonkin päin muuttamaan rakenteen osalta, sitä enemmän siellä turkin sisällä, luustossa, muutoksia tapahtuu. Meidän rodun kohdalla se avainsana on mittasuhde ”neliö” jota kohti on pyritty. Suurimmalla osalla kuvista katsottuna lyhenemisen merkit näkyvät luustossa lanteen alueella. Tämä on rodun ominaisuus taitaa olla, että rodun parhaimmistollakin (LTV0) tuo nikama pakkaa olemaan useasti peruskoiraan verrattuna lyhyt. Siitä syystä voi jopa olla niin, että sen asian muuttamiseen saatetaan tarvita muutakin, kuin tietokannassa seisovia oman rodun LTV -tuloksia. Mistä rodusta sinä lähtisit hakemaan risteyttämällä karkeakarvaiselle saksanseisojalle pidempää lanneristinikamaa?

Kkss lonkka kuva. Ltv0 lisämaininnalla lyhyt lanneristinikama.

 

Karsintaa

Anun luennosta ja kuuntelijoiden esittämistä kysymyksistä innostuneena katsoin nyt nopealla otannalla kkss selkäkuvaukset 2017-2021. Sain laskettua, että selkäkuvia (kaikki tai jotain selän osaa; LTV, VA, SPO) oli kuvattu rodussamme 62 koiralta. 12 sta oli sanomista jossakin tai useammassa kohtaa (ltv, va tai spondyloosi). Päädyin eittämättä miettimään tilannetta ja suuntaustamme sekä useissakin jalostusmittareiden yhteyksissä mainittua ”nollatoleranssia”.

Rodussamme on pevisassa tällä hetkellä lonkan raja-arvo B. Kyynärniveliä kuvataan kattavasti, ja kyynärkuvatuista vain 0 kyynärät omaavia koiria on käytetty jalostukseen. Tilastojen mukaan terveystutkimuksista saadut lonkka, kyynär -ja olka muutokset karsivat jalostuksesta arviolta 20 % koirista pois jalostuksesta. Näiden lisäksi, jos kaikki selkä muutokset ovat karsivia, 2017-2021 välissä kuvattujen tilastojen mukaan rodun jalostuksesta karsivat luku nousee jo liki 40% iin pelkästään luuston perusteella (lonkat, kyynärät, selkä). Yhdeksi uudeksi Kennelliiton viralliseksi seulontamenetelmäkohteeksi on nostettu myös olkanivelet. Niistä karsivien tulosten prosentteja ei ole vielä juurikaan saatavilla. Lyhytkarvaisilla niitä on jo kuvattu jonkin verran, ja ainakin siellä puolen näyttää, että karsintaa tulee tapahtumaan myös tämän seulonnan perusteella. Mutulla on kuitenkin vaikea arvioida, millaisen osan koirista se karsisi prosentuaalisesti pois meidän rodussamme, kun otantaa on tilaston tekoon tarpeeksi. Kkss emämaassa olkaniveliä on kuvattu jo pidemmän aikaa kyynärien ja lonkkien lisäksi. Sieltä voisikin olla syytä kysyä siitä, kuinka paljon seulontakarsinta on vaikuttanut itse ocd -tapausten vähenemiseen rodussamme.

Luuston lisäksi karsintaa tapahtuu muistakin asioista, joita alle olen arvioinut prosentteina koko koirakannasta:

-ulkomuodon virheet (hammaspuutokset, kivespuutokset, purennat, ei toivottavat karvatyypit, rotutyyppi, rakenneviat jne), arviolta 15%
-ei toivutut luonteen piirteet (aggressiivisuus, ääntely, hermostuneisuus, arkuus, eroahdistus, paukkuarkuus jne) ja näiden lisäksi muut esiintyvät sairaudet (autoimmuuni, sydän, vatsalaukun kiertymät, epi, syövät jne), yhteensä noin 15-20%.

Jäljelle jää 25-30% koirista. Tämän jälkeen, kun karsitaan metsästysominaisuuksista, niin mitä jää jäljelle? Tämän jälkeen, kun karsitaan pois jäljelle jäävistä nollatoleranssiyksilöistä suurin osa heidän sisariensa karsivien ominaisuuksien vuoksi, saavutetaan nollatoleranssi – tässä kohtaa nollatoleranssi tarkoittaa, että jäljelle jää nolla koiraa. Rotukoira pelastuu?

Edellä olevat luvut ovat osa tilastoista (luusto) poimittuja ja osa omaa arvioitani 30 v vuoden harrastus ja kasvatuskokemuksella. Kun luustotilastoissa kun ei näy mm. koiria, joita on operoitu tai lopetettu jalostuksesta karsivien luustovikojen vuoksi, on muutamien prosenttien heittoa varmasti suuntaan tai toiseen kaikkiin karsiviin prosentteihin olemassa. Osalla koirista on useita karsivia vikoja, joten prosentit saattavat heidän kohdallaan kertaantua. Lisäksi allekirjoittanut on suorittanut osaa kasvatustieteen abrobatur -opintoja suorittaessaan vuonna 91 tilastotieteen kurssin arvosanalla 1+. Siksi myönnän ja pidätän kaikki oikeudet virheisiin :D. Mutta kovin kaukana realismista emme varmasti näissä luvuissa ole.

No mutta hei, palataan aiheeseen. Kun tutkittujen ja muilta osin sairastuneiden ja epäkelpojen jalostusyksilöiden osalta on peli menetetty, olisiko vielä toiveita löytää jalostuskoiria tutkimattomista. Harrastajajoukon käyttäjäportaan osaa ”hiljaista kansaa”, joita jalostus ei kiinnosta on kuitenkin aika iso osa. Tukeudutaan siksi tilastoihin, koska tutkimattomista ei ole tietoja saatavilla.

Rodun vuotuisesta kannasta, kun n 40% tutkituttaa pevisa + jotain muutakin osaa luustosta. Tilastollisesti jäljelle jäävissä 60% ssa tutkimattomista on samat viat tilastollisesti (näinhän me tätä asiaa totena pidämme), kuin tutkituissa. Olemme siis samassa nollatoleranssipisteessä, kun tutkittujen kanssa, ei ole mitä jalostaa. Jos sieltä ”ei kattavasti” kuvattujen pentueiden joukosta kuitenkin muuan helmi löytyisi. Toivomme että se täyttäisi ne kaikki esitetyt terveyskriteerit ja olisi muutenkin kelpo yksilö Jännitys tiivistyy ja tässä ajatusleikissä alkaa jo useampikin toivomaan, ettei sisaruksia ei ole kuvattu, eikä näin ollen tätä yksilöä päästä hylkäämään sisarista löytyneiden vikojen vuoksi. Huh, löytyi vielä muutama viimeinen oljen korsi, mutta näiden muutaman helmen omistajista eivät kaikki ole välttämättä orientuneita kasvatustyöhön tai kenneltoimintaan ja sekin tie päätyi nollatoleranssiin. Ei ole mitä jalostaa.

No nyt on mietittävä uudelleen! Kun jäljelle jäi vain jalostuksesta kiinnostuneiden koirista se 0, niin höllennetäämpäs vähän; eipä karsitakaan viallisten sisarten vuoksi pois niitä koiria, jotka ovat yksiöitä ”täysin” terveitä kaikilta tutkituilta osin ja jos ne ovat vapaita muista jalostuksesta karsivista rasitteista. Olemme siis jälleen tilanteessa jossa 25-30 % koirista olisi jalostukseen käytettävissä.

Jos rotuun syntyy vuosittain 300 koiraa, ja näistä aiemmin esitetyn karsimistien mukaisesti jalostettavaksi jää 25-30% koirista eli noin 90 koiraa, noin 45 narttua ja 45 urosta. Pitää käyttää koiria kokeissa ja katselmuksessa tai näyttelyssä. Tästä osasta sieltä saa rotujärjestön suosittelemat jalosrekisteritulokset kasaan hiasta vedetystä arviosta alle puolet. Jäljellä on 40 koiraa, 20 urosta ja 20 narttua. Tästä osasta pitäisi löytää metsästysominaisuuksiltaan, suvuiltaan, ja terveysriskeiltään sopiva yksilö jalostuskumppaniksi ja rikastuttaa samalla geeniboolia. Montako järkevää yhdistelmää tästä määrästä saadaan aikaiseksi? Rotukoira pelastuu?

Jos ajatusleikistä on edes puolet totta, olisi syytä aloittaa keskustelu kokonaisvaltaisesta, täysin uudesta jalostus strategiasta. Perustavaa laatua oleva kysymys on, mihin ihmisen toimet näissä asioissa riittävät? Mihin olemme matkalla? Mitä olemme nykymenolla tekemässä tulevaisuuteen, hyvää vai pahaa?

 

Pää pois pensaasta- malli

Tulisiko uudessa, vielä ajatusleikin tasolla olevassa, strategiassa päättää, että kaikki mahdollinen tutkintaan? Jos näin päätetään, on eittämätön tosia-asia, että meidän on opittava sietämään myös tilastoissa ja näkyvillä seisovaa epätäydellisyyttä. Vaikka tieto lisäisi tuskaa, tuleeko meidän lopettaa liika karsinta, ettei rotu kaadu meidän itsemme teemoittamiin mahdottomuuksiin? Kuinka moni on uskalias ilman yleistä yhdessä tehtyä hyväksyntää käyttämään vaikka sitä LTV 1 tai LTV 4 tuloksen saanutta urosta nartulleen?

 

Moderni pää pensaaseen -malli

Vai löytyisikö ajatusleikkiin apua mm. ruotsalaisen tutkija Per-Erik Sundgrenin tyylisellä linjauksilla lakata tutkimasta yksittäisiä palasia tai geenejä koirasta, ja sen sijaan alkaa käyttää jalostukseen mahdollisimman suurta osaa koirista. Perustaa päätökset yksittäisten tutkimuksien sijaan enemmän kliiniseen terveyteen, käyttöterveyteen ja nollatoleranssiin sukusiitoksen osalta. Ylläpitää geneettinen monimuotoisuus ja kokeilla, tehdä realistisia suunnitelmia käyttökoiran käyttöterveyden, ominaisuuksien ja henkisen vahvuuksien varassa. Tämä se vasta avoimuutta ja rehellisyyttä kaipaakin! Voisiko uuden strategian tavoite ollakin pitää olemassa oleva kliininen käyttöterveys ja lopettaa liiallinen jalostusyksilöiden karsinta?

 

Metsästyskäyttöä haittaavat terveydelliset viat vs. tilastoviat vs. geneettinen monimuotoisuus

Lopuksi palaan luuston tutkimiseen liittyviin asioihin kokemuspohjaisesti liittyen noihin luuston kohtiin, mitä nyt luustosta tutkitaan/mistä koiria karsitaan rodussamme, joista luvuksi saatiin liki 40% karsivia vikoja. Arvioni on, että karsinta % pelkästään kliinisin metsästyskäyttöterveys kriteerein olisi rodussa varmaan vain noin 5-10% välillä. Tämän lisäksi karsintaa jalostuksessa tehtäisiin tietenkin siten, että haluttomasti liikkuvat, luonteen heikkoudet, muuten sairaat (epi, autoimmuuni jne) yksilöt jätettäisiin luonnollisesti jalostukseen käyttämättä. Näistä karsintaa tulisi yhteensä noin 15%. Käytettäväksi jalostukseen jäisi 40 koiran sijaan vuosittain syntyvästä koirakannasta 250-270 koiraa. Saatettaisiin saada metsästäjätkin kiinnostumaan jalostuksesta? Tässä kohtaa voitaisiin jo alkaa mitata jahti ja vaikkapa luonne ominaisuuksia kumppania valitessa? Pelastuisiko tällä vielä rotukoiran nimeä käyttävä käyttökoira?

Joku sanoo, että ajatusleikkini tyylinen toiminta olisi viallisten geenien tahallaan levittämistä? Onko niissä jos terveeksi tutkituissa kuitenkin vielä jotain, mitä voisimme tutkia? Onko ne kuitenkaan 100% sti terveitä?

Kliinisesti terveissä ja lisääntymiseltään terveillä on vikoja varmasti, senhän tiedämme, kun olemme terveyttä menetelmin seuloneet. Liiallinen jalostuksesta karsinta on vienyt ja yhä vahvemmin vie rotukoiria kohti loppuaan. Olisiko kliinisesti terveessä koirassa, kun päästään valitsemaan se vireä, elinvoimainen ja metsästysahne yksilö jalostukseen, kuitenkin jotain voimaannuttavaakin geenistöä, joka saattaisi jopa parantaa koirakannan terveyttä? Olisiko tätä tietä edes mahdollisuus toivoa, että geenipooli pysyisi virkeämpänä ja välttyisimme pidempään ainakin uusilta ongelmilta vaikkei kaikkea terveydestä syntyvää mieliharmia pystytä selättämäänkään? Ulkomailta emme saa enää lohtua geneettiseen monimuotoisuuteen. Maailman matadorisuvut ja myös vähemmän matadorisuvut ovat levinneet liki joka maailman kolkkaan. Lisäksi viat ja vika% ovat kutakuinkin samat, osin meitä huonommatkin varmaan, menimme mihin päin maailmaa tahansa.

 

Realismi

Peräänkuulutan tämän ajatusleikin varjolla aika tosissani kirjoituksellani kuitenkin aivan talonpoikais -järkeä ja realismia. Jos emme ryhdy johonkin kokonaisvaltaisempaan, olemme aika pian perikadossa tämän suuren ”jalostuksesta karsinta seulomalla” -talkoiden kanssa. Jos näin käy, voi lainata tuttavani toteamusta eli ratkaisu on…”pokemon hunting” Isot akut vaan metsälle mukaan! Lappalaisen Anun lehmäharrastuskin kuulosti kyllä houkuttelevalta kuten lk jalostusneuvojakin siellä palstalla asiaa pohti 😊

 

Some, kannatusta ja vastustusta

Kirjoitukset somessa ja muualla saattavat leimata ihmisiä nopeasti jonkun asian vastustajaksi tai kannattajaksi. Tämäkin kirjoitus saattaa aiheuttaa sellaista. Minä vastustan riitelyä vaikkapa siitä paljon puhutusta kyynär -pevisasta. En koe tarpeelliseksi ottaa siihen sen enempää kantaa, kun sen että olen ollut Rovaniemen vuosikokouksen roturyhmässä hyväksymässä ehdotuksen valmistelusta kyynärnivelen pevisaan viemistä varten. Kyynärät kuvautan ja ne on kuvauttanut myös kasvattini jo vuosikausia. Mitenkään ei käy, vaikka se pevisa siirtyykin, ja tulisi keskusteluaikaa. Kyllä rodun tulevaisuudesta on päätettävä yhdessä, mutta mielen ja tunteiden leveli täytyy laskea sille tasolle, että ympäriltä poisaa ensin muut mieltä provosoivat päätökseen oikeasti vaikuttamattomat seikat.

Kyynärnivel on kuitenkin täysin syystä varteenotettava kuvauskohde jalostuksellisesti, jos tässä kuvauksien maailmassa jalostusta aiotaan tulevaisuudessa jatkaa. Kyynäriin syntyneet vammat kasvuiässä tai myöhemmin metsästysiässä kasvun aikana syntyneen heikon rakenteen vuoksi, ovat usein mahdottomia korjata siten, että koira tulee jälleen jahtikuntoon.

 

Summa summarium!

Varsinaiseen kirjoituksen alkuaiheeseen liittyen, jos emme tee jotain päätöksiä seulonnasta saatavien tulosten käyttöön yhdessä, tai emme siirry enemmän kohti kliinisellä terveydellä jalostamista, jääkö tällä hetkellä valitettavasti vaihtoehdoksi pään pensaaseen laitto?

 

Mukavaa syksyä kaikille!