”Harrastuksen tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää”
Harrastus sanaa kuvataan lähteissä useilla eri tavoilla.
Ystävämme Wikipedia on kasannut sanasta ”harrastus” minusta varsin oivallisia huomioita. Luulen, että koiraharrastus, muodossa jos toisessa, kuten metsästyskoiraharrastuskin ja sen muassa niin metsästyskoirien koulutus, niillä metsästys sekä metsästyskoirien kasvatuskin tulisi sujahtaa tuohon määritelmään varsin hyvin.
Wikipedia:
”Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, toisinaan jopa rahallinen palkkio. Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu, musiikki, pelaaminen ja lukeminen. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen.”
”Monissa harrastuksissa tärkeä piirre on yhteisöllisyys – yhteisen harrastuksen kautta syntyy tiivis yhteisö, jonka jäsenet usein jakavat tietoa ja auttavat toisiaan hyvin epäitsekkäästi.”
”Tärkeä määritelmä harrastuksen ja ammatin välillä on ehkäpä se, miten helppo sillä on ansaita elantonsa. Harva voi elää postimerkkien keräilyllä, mutta kuitenkin monet ihmiset pitävät siitä. Siksi se katsotaan yleisesti harrastukseksi.”
Intohimo, ilo, rentoutuminen, yhteiset kiinnostuksenkohteet harrastuskavereiden kanssa ja harrastuksesta saatu mielihyvä ovat usealle niitä harrastuksessa kiinni pitäviä ja sen pariin innostavia voimia.
Yksi aktiivisen koiraharrastuksenkin tärkeä piirre on Wikipedian lainauksessa mainittu yhteisöllisyys. Niinkuin Wikipedian määritelmä kertoo, yhteisen harrastuksen kautta syntyy yhteisö, jonka jäsenet usein jakavat tietoa ja auttavat toisiaan hyvin epäitsekkäästi, onkin varsin oiva määritelmä.
Voimavarojen suuntaus harrastuksen tuottamaan mielihyvään on edelleen rahan panemista pankkiin! Sen kautta ne, jotka eniten tarvitsevat harrastukselta vastapainoa arkeen, tai kaipaavat kannustusta, tukea ja iloa, säilyttävät elämänilonsa ja pystyvät myös itse kannustajan rooliin tarvittaessa. Harrastus on auttanut useat halki vaikeiden aikojen, ollut voimavara, se on tuonut iloa yksinäisille, vastapainoa työpaineille, uupuneille, se on eheyttänyt perheitä nauttimaan uudestaan yhdessäolosta, se on kuntouttanut fyysesti ja henkisesti lukemattoman määrän ihmisiä. Se on tuonut samanhenkisen elåmänkumppanin useille, ja paljon paljon muuta todella arvokasta. Sen arvoa ei voi mitata rahassa eikä pysteissä.
Harrastuksen painoarvo tulee säilyä positiivisuudessa ja sen mukaisen sanoman edelläkävijänä, ne asiat edellä! Pääsääntöisesti harrastaja itse on tästä vastuussa. Huolehtimalla omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, ilon säilymisessä ja harrastuksen positiivisen asioiden näkemisessä, eritoten niiden tuntemisessa, antamalla asioille järkevät mittasuhteet, mielihyvän tuottaminen niin muille kuin itselle harratuksessa onnistuu!
To maintain your ability to see the happy side of things, you must help yourself keep your eyes open for a happies 😄
#dontworry
#behappy
#happyhobby
Memmu
Artikkelikuva laaksonmiikka@