Kun seuraamme koira-asioista tiedottamista kevään, kesän ja syksyn aikana, on suureksi iloksemme maamme ja muutkin maat täynnä terveiksi tutkittuja koiria, koe- ja näyttelymenestyjiä, jotka ovat vielä kaiken lisäksi mukavia kotikoiria ja tehokkaita metästyksen monitoimiapulaisia. Näin some- aikana saamme seurata näitä iloisia uutisia liki reaaliajassa ja osaamme iloita niistä porukalla yleensä vilpittämästi hyvillä mielin.
Allekirjoittaneenkin omista loputtomista pähkäilemisistä heräsi ajastusvirta, että mitä näillä kaikille hienoille koirille tapahtuu sitten, kun koekausi päättyy ja alamme suunnitella tulevien yhdistelmien vanhempia? Kun yhdistelmiä aletaan miettimään, ja asioita selvittelemään, tuntuu ettei näistä samoista hienoista koirista läydykään muuta kun vikaa ja riskejä!!?!?! Tuntuu, että kaikki plussapuolet unohtuu ja jäljellä on vain vikoja. Onko kenelläkään muulle yhtään tuttu tunne?
Ihmiset ovat nykyään avoimia kertomaan asioista niin hyvässä kun pahassa, mikä on ehdottomasti hyvä juttu. Kehitystä on tapahtunut valtavasti. Nurja puoli alkaa olla se, että jalostusmielessä sitten kun me kasvattajat ja harrastajat keskenään juttelemme, jutustelut kääntyvät yhdistelmien suunnittelussa pääasiassa olemassa oleviin riskeihin tai muihin vikoihin, minkä perinnöllisyyttä pohditaan savu korvista noussen. Sama ilmiä tapahtuu, kun asiaa tiedustellaan rotujärjestöstä jonkin yhdistelmän yhteensopivuutta ajatellen – pääroolin ottaa riskit ja viat, joita punnitaan, pohditaan, ja aina vaikka ehdokastakin vaihtaisi, niin niistä ei yli päästä. Oikein naurattamaan alkaa, kun miettii tätä tilannetta. Ei kai tässä nyt sentään pelkästän niitä vikoja olla jalostamassa, vaikkei niitä tietenkään unohtaakaan voi!?! Kai meidän on jollakin tavalla ainakin keskityttävä myös niihin hyviinkin ominaisuuksiinkin?!?!
Tämä ”Sortin (tervettä?) sakkia” -kirjoitukseni sai alkunsa jalostusvalintojen vaikeuksista. Me koiraihmiset kun todellakin olemme ”sortin sakkia” ja kun ajatusvirtaa tuli paperille paljon myös terveyteen liittyen, on otsake sen mukainen.
1. TERVEYS
Yleensä kasvattajat kertovat kotisivuillaan tai puheissaan panostavansa terveyteen. Näin on kirjoittanut kotisivuilleen myös allekirjoittanut joskus. Mitä tuo lause oikeastaan tarkoittaa? Vaikka haluaisimmekin panostaa, miten siihen voimme panostaa?
Vaikka haluaisimme panostaa terveyteen, jokainen ottaa jo ensimmäisen toteuttamansa yhdistelmän kohdalla lähtökohtaisesti tietoisen riskin terveysasioissa, vaikka olisi asiaan perehtynyt ja valveutunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kukaan ei voi taata syntyvälle pentueelle terveyttä, oli riskejä olemassa tai ei.
Samaa asiaa täytyy tarkastella myäs kuluttajan, eli koiraa hankkivan näkökulmasta: Jokainen valveutunut ihminen, joka on päättänyt ottaa koiran, oli hän sitten ensimmäistä, toista tai kolmatta koiraa ottava, ottaa aina TIETOISEN riskin siitä, että myös hänen kohdalle voi sattua yksilö, joka ei olekaan terve. Koiraa ottavan on perehdyttävä asiaan kunnolla, että voi sisäistää koiranhankinnan ja omistamisen kokonaisuuden puolet myös terveyden osalta.
2. YHTEISET SÄÄNNÖT HYVÄKSYNEET KASVATTAJAT
Puhun tässä yhteydessä kasvattajista, jotka ovat allekirjoittaneet esimerkiksi kasvattajasitoumuksen, mieltävät rodun Pevisan ja Jalostuksen tavoiteohjelman mukaiset kasvatusperiaatteet omikseen ja toimivat yleisestikin kennelmaailman hyvien tapojen mukaisesti. Uusi pennunottaja ei välttämättä näitä kaikkia kennelmaailman pelisääntöjä heti tiedä, mutta kysyvä ja asiaan paneutuvat harrastajantaimi kyllä löytää noihin asioihin vastaukset, tiedonsaanti on nykyään todella helppoa. Kerrottakoon tässä lyhyesti kuitenkin, että näihin edellä mainitsemiin periaatteisiin kuuluu mm. käyttää jalostukseen vain rotumääritelmän täyttäviä, rodunomaisessa kokeissa ja näyttelyissä palkittuja koiria, jotka ovat itse TERVEITä sekä täyttävät ko. rodun Pevisalle säädetyt vaatimukset huomioon ottaen rotujärjestön suositukset ja rodun jalostuksen tavoiteohjelman. Lisäksi he kertovat pennun myyntihetkellä oleelliset asiat rodusta yleensä, rodun terveystilanteesta ja suvun tiedossa olevista vioista. Tällaisia ainakin minun lähipiirissä pääosin kaikki kasvattajat ovat. Ja nekin, jotka poikkeavat jostain edellä mainitusta, poikkeavat siitä yleensä perustellusti vain yksittäisissä tapauksissa. Ja ne kasvattajat, jotka eivät ko.”säädöksiin” ole sitoutuneet 100%sti, voivat siltikin, näkemyksiinsä perustellen, toimia kuitenkin moraalisesti aivan yhtä hyvin kun sitoutuneet kasvattajat. ”Vastarannan kiiskejäkin” tarvitaan myäs kennelmaailmaan, ettemme sotkeennu suurissa linjoissa ”lillukanvarsien” sekaan. Terve sääntöjen ja tavoiteohjelmien pienten yksityiskohtien terve kyseenalaistaminen voi välissä olla hyvinkin tarpeellista.
3. TERVEYTEEN PANOSTAMINEN
Laitetaanpa nyt kuvitteellisesti riviin tällaiset tavalliset yhteiset pelisäännät hyväksyneet kasvattajat, ja kysytään panostaako joku henkilö, joka toimii samoilla edellä kuvaamillani yhteisillä kennelmaailman hyväksyvillä periaatteilla, enemmän terveyteen koiranjalostuksessa kun toinen? Onko jollakin ylipäätään mahdollisuutta panostaa siihen enemmän? Ja jos on, mitkä ovat ne konkreettiset toimet mitä hän tekee? Tätä voi kysyä kasvattaja itseltään, samaa kysymystä voi pyöritellä mielessään pentua hankkiva.
Asiaa miettiessä saattaa tulla tulokseen, jossa panostamisessa tai ennemminkin sen näkyvyydessä on kysymys enemmän persoonatasolla olevista eroista; toinen on sosiaalisempi, aktiivisempi, avoin, tiedottavampi, toinen vetäytyvämpi tai vähemmän ”äänessä”. Toinen kertoo esimerkiksi koiriensa terveydellisistä vioista yleisesti, toinen ilmoittaa tiedon vain pienemmälle porukalle ja rotujärjestölle yläs kirjattavaksi. Kumpikin toimii omaan persoonaan istuvalla tavalla, se tuskin tekee kummastakaan toistaan enempää tai vähempää terveyteen panostavampaa?
Terveysasioihin ei hyvässä eikä pahassa voi vaikuttaa yksin yksittäinen harrastaja, kasvattaja tai edes yksittäinen rotujärjestö. Asia on kokonaisvaltainen ja yhteisvastuullinen valtavassa kokonaisuudessa. Tätä kokonaisuutta pyörittävät yksittäisten valintojen lisäksi useat sellaisetkin asiat, joille kaikille emme kerta kaikkiaan voi mitään; rotujemme alkujuuret, menneisyys, genetiikka, evoluutio, mutaatiot jne.
Vastuun ja vaikutusvallan piiriin kokonaisuuden pyörittäjänä kuuluvat meidän yksityisten harrastajien, kasvattajien, rotujärjestöjen ja kattojärjestöjen lisäksi eläinlääkärit ja alan huippu asiantuntijat tutkimuksineen sekä muu lääketiede, aina lääkevalmistajia myöten. Sanotaan, että pienistä puroista syntyy kuitenkin suuri joki. Siksi tämänkin asian kohdalla jokainen kokonaisuuteen osallistuva on pieni mutta tärkeä osa kokonaisuutta.
Vaikka me kaikki koiraihmiset ymmärrämme edellisien kappaleiden sisällät kohtuullisen varmasti, siitäkin huolimatta sormi esimerkiksi yksittäisen koiran sairaustapauksessa halutaan herkästi osoittamaan johonkin suuntaan. Koiran tai kasvatin sairastuessa ollaan ymmärrettävistä syistä usein kovasti pettyneitä. Ihmisellä on pettymyksiä kohdatessaan luonnollisena perustaipumuksena saada asioille jokin selitys tai syy, joskus syypääkin. Useasti on tarve löytää selitys mahdollisimman nopeasti, jotta saadaan ”taputella” ikävä asia pois päiväjärjestyksestä ja painamasta mieltä. Tämä on luonnollinen ja ymmärrettävä reaktio muuallakin kun koiramaailmassa, joten varmasti me kaikki olemme olleet osallisia tavalla tai toisella tämänkaltaiseen toimintaan.
Nopeat ja läheltä löydetyt syyt silti harvoin johtavat mm. terveyden osalta yhtään parempaan kokonaisuutta ajatellessa. Kaikki elävät olennot ovat aina kantaneet, kantavat ja tulevat aina kantamaan mukanaan sairauksia, joihin meidän ihmisten ”näpit” ei yksittäisillä jalostusvalinnoilla tule yltämään vaikka kuinka sitä yrittäisimme / toivoisimme. Täydellinen riskien välttäminen on täysin mahdotonta!
Rotujemme terveyttä, sairauksien leviämistä, uusien syntymistä ei paranneta tai ylläpidetä pelkästään käyttämällä jotain yksittäistä hyvin yhdessä sukupolvessa periyttävää koiraa jalostukseen niin paljon kun mahdollista. Sitä ei paranneta hylkäämällä vaikka jokin yksittäinen suku tai koira pois kokonaan jalostuksesta, ja aloittamalla alusta uudella koiralla tai suvulla. Uusi työn alle otettu suku on yhtä lailla mitä todennäköisemmin ennemmin tai myöhemmin, ellei samojen kun edellinen, niin jonkin toisten ongelmien äärellä. Ellei ole, on suurimmissa osassa tapauksissa kysymys siitä, että käsissä ei ole toistaan parempi sukulinja tai joku olisi kasvattajana parempi, vaan omaa kyseessä olevien sukupolvien kohdalla toistaan paremman tuurin. Karsinta on kuitenkin yksi hyvä jalostuskeino edelleen; karsintaan sairaat yksilöt pois jalostuksesta, ja kokonaisuus punniten ehkä myös ne pentueet tai niiden pentueiden vanhemmat, mitkä sisältävät kiistattomasti epäonnisesti jotain tiettyä PERINNäLLISEKSI TODETTUA vakavaa vikaa keskimääräistä enemmän.
Mitä pidempään koiria harrastaa tai kasvattaa, sitä suurempi todennäköisyys on yhteisistä pelisäännöistä kiinni pitäen mahdollisuus kokea taipaleella niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Siltikin tällä tietynlaisella ”nippelöinnillä” suuressa kokonaisuudessa on tarkoituksensa. Tähän nippelöintiin tarvittavat työkalut nykytietämyksen mukaan löytyvät helposti kohdan 2. sisällöstä. Yksittäisenä kasvattajana ja harrastajana sitoutuminen pääsääntöisesti yhteisiin asetettuihin tavoitteisiin on geeneettisen monimuotoisuuden turvaamisen lisäksi ainoita keinoja olla mukana kokonaisuudessa auttamassa rotukoiraa selviämään ja säilymään saavutetulla tasolla. Kunkin omat mieltymykset esim. käyttöominaisuuksien pienistä vivahde-eroista, riistainnon määrästä, luonteen rauhallisuudesta jne. ovat mielestäni sallittua – käyttötarkoituksen ja rotumääritelmän antamissa rajoissa. Se on ”multihunting -rodulle”, millainen mm. karkeakarvaisen saksanseisoja on, ennemmin rikkaus kun mikään rotuamme huonontava seikka.
4. SISÄISTETÄÄNKÖ SUURET LINJAT AVUKSI?
Edellisen johdattelun kautta on helppo lähestyä koirien terveysasioitakin laajemmilla kokonaisuuksilla, isompaa kokonaisuutta tarkastellen. Jotta yksittäinen jotain rotua pitävä koiraharrastaja tai kasvattaja pystyy sisäistämään rotunsa terveystilanteen, sen tulee kenties ensin sisäistää nk. suuret & yleiset linjaukset koskien terveyttä ja koiranjalostusta yleensä.
Alla lainattuna ”Kennelliiton ohjeet rotujärjestöjen, rotua harrastavien yhdistyksien ja rotuyhdistysten jalostustoimikunnille”, siinä kohta koiranjalostuksen keskeisiä tavoitteita, jotka sisältävät alla olevat neljä kohtaa:
”1. Rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen, monessa rodussa jalostuspohja on jo riskialttiin suppea.
2. Rodunomaisen ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen, käyttöominaisuuksien kehittäminen.
3. Koiran elämän ja sen pidon ja käytän kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen.
4. Rotutyypillisen ulkomuodon säilyttäminen ilman turhaa liioittelua.”
Aukaisen hieman, miten itse miellän nuo neljä kohtaa tällä hetkellä.
Ilman geenipohjan laajentamista emme voi toteuttaa pitkällä aikajänteellä kasvatuksen neljän kohdan suuria linjoja. Vaikka hyppy tuntemattomaan voi tuntua kokemuksen myätä enemmän suurelta riskiltä, kun järkevältä teolta, uskon että vain laaja-alaisesti koko maailman geenipoolia rotukoirajalostuksessa hyödyntämällä voimme edes yrittää parantaa epäkohtia ja säilyttää se hyvä mikä meillä olemassa on.
Neljän seikan tärkeysjärjestystä ovat miettineet tämän kokonaisuuden monet osapuolet, mukanaan mm. suuria linjoja ajattelevat genetiikan asiantuntijat. Tuossa järjestyksessä meidän kaikkien tulisi koirien jalostusasioita ensi sijassa miettiä, eikä takertua yksittäisiin lillukanvarsiin. Nuo neljä kohtaa, eivät ole sattumalta tuossa järjestyksessä:
*Kohdan 1 tiedämme kaikki olevan elinehto eri rotujen säilymiselle pitkässä juoksussa. Kun kohdallemme sattuu sairas koira, tai sairas kasvatti, tai vaikka rotumääritelmää täyttämätän yksilö, ennen kuin kukaan tekee minkäänlaisia johtopäätöksiä tai varsinkaan äkkinäisiä, joskus jopa peruuttamattomia liikkuja, pitäisi meidän kaikkien lukea tuo neljän kohdan värssy. Niiden tärkeysjärjestyksen miettiminen ja sisäistäminen on aiheellista meille kaikille kokonaisuuden jäsenille.
*Kohdan 2 sisällössä on vielä täysi toiveikkuus siitä, että eri koirarodut tulevat säilymään. Jotta koira olisi meille yhä mukava, tärkeä ja käyttään soveltuva kumppani, on tämä kohta siksi erityisen tärkeä. Jos menetämme kokonaan mm. eri käyttökoirien käyttöomaisuudet jalostamalla vain jotain toista kohtaa, mikä menetys se esimerkiksi meille metsästyskoira ihmisille olisikaan!
*Kohdan 3 sisältä kannattaa erityisen lukea tarkasti. Siinä ei annetta pienintäkään rakoa illuusiolle, että sairaudet ja viat voitaisiin koirista poistaa; siinä mainitaan koiran elämän, pidon ja käytän kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen.
*Kohdan 4 asia ei ole syyttä viimeisenä. Kun olemme rotukoirien asialla, ihmisten mielikuviin nousee yleensä ensimmäisenä juurikin kyseisen rodun ulkomuoto, mutta siitä huolimatta ulkomuoto on pitkässä juoksussa tärkeysjärjestyksessä listan viimeisenä. Tämä voi hieman meitä rotukoirafanaattisia kennelihmisiä ”riipaista” sydämestäkin, eikä tuo asian ”markkinoiminen” ole kennelmaailmassa välttämättä helppoa, taustalla on pitkä historia, jossa vahvasti nimenomaan ulkomuoto on alkanut erottamaan koirarotuja toisistaan, käyttöominaisuuksien ohella.
Ulkomuotoon liittyen on tärkeä seikka, että vähäpätöisimpiä eivät ole ne ulkomuotoon liittyvät seikat, jotka liittyvät niin käyttö kun seurakoirarotujen hyvinvointiin; esimerkiksi käyttökoiralla terveeseen liikkumiseen tarkoitettuun kestävään rakenteeseen, tai seurakoiralla pään sellaiseen rakenteeseen että sen hengittäminen vaikeutuu (turha liioittelu).
Noita neljää suuren kokonaisuuden kohtaa kun pyörittelee mielessä, on hyvä kysyä, onko luovuttava jostain pystyäkseen parantamaan toista kohtaa? Itse uskoisin, että välissä on tehtävä kompromisseja. Noita tärkeysjärjestyksien paikkaa voi varmasti yksittäisissä tapauksissa vaihdella, perustellen kokonaisuutta, mutta suurissa linjoissa on järjestys hyväksyttävä nykyisellä tietämyksellä noiden neljän kohdan mukaiseksi. Kohta 1 ja 2 ovat eritoten käyttökoiran jalostuksessa tärkeät!
Huomattavaa on, että kohdan 2 ja 4 sisällöistä on tärkeä erottaa kaksi eri varsin tärkeää asiaa:
Kodassa 2 ”rodunomaisen luonteen” ja kohdassa 4 ”rotutyypillisen ulkomuodon” erot. Yksin ulkomuoto tai rodunomainen luonne ei tee rotukoiraa. Rotumääritelmät ovat kuitenkin joskus luotu illuusiona päästä halutunlaiseen koiratyyppiin hyvinkin tarkasti, mutta totuus on käsittääkseni toisenlainen; rotumääritelmän mukainen koira on todellisuudessa vain tavoite, jota kohti voimme ainoastaan pyrkiä. Vaikka mm. karkeakarvaisen saksanseisojan rotumääritelmä on aika väljä, itse en tunne enkä tiedä yhtään koiraa joka täyttäisi pilkulleen rodun rotumääritelmässä kuvaillun koiran. Tunnetko sinä? Karkeakarvaisen saksanseisojan rotumääritelmän läydät tästä linkistä.
Onko sattumaa vai ei, että rotumääritelmissä ei juurikaan puhuta koirien terveydestä? Onko rotujen alkutaipaleella koirat olleet niin terveitä, ettei huolta terveydestä ole ollut tarvetta kirjata ylös, vai onko jo silloin tiedetty, ettei rotumääritelmään voida sisällyttää terveyttä, koska sitä ei voida kaikkien syntyvien pentujen kohdalla toteuttaa?
Suuriksi linjoiksi nimeämäni neljän kohdan kokonaisuus tulisi hyväksyä siitäkin syystä, että sitä kautta koiraharrastustoiminnasta tulisi paljon rennompi laji ja ”syyllisten” etsimiseen ja keskinäiseen kilpailemiseen uhrattu aika pystyttäisiin käyttämään parempaan. Toisten kunnioittaminen on tärkeä asia myös harrastustoiminnassa. Unohtamatta kannustusta epäonnen vallitessa, ja sitä, että jokaisen pitää olla armollinen myös itselleen.
5. TOISEN KUNNIOITTAMINEN YHDISTÄÄ!
Kokeneempien kasvattajien tai harrastajien johdatusta uusien harrastajien polulle ei voi väheksyä. Kokenemman kasvattajan olisi hyvä auttaa ja tukea heidän kasvateillaan jalostustyötä jatkavien ihmisten polkua, niin koirien hyvät kun huonot asiat tiedoksi heidän jalostustielle antaen, haavekuvatkin romuttaen.
Suurin virhe minkä me jo harrastuksessa pidempään mukana olleet tai kasvatustyötä aikamme jo tehneet voimme tehdä, on se, että mahdollisesti väärillä uskomuksillamme, omilla henkilörasitteilla tms. johdatamme uusia harrastajia suuntaan, jossa toista harrastajaa, kasvattajaa tai yhteisiä pelisääntäjä ei arvosteta. Myös koira-asioissa pitäisi osata kunnioittaa nuoren ihmisen tai aloittelevan harrastajan omaa päätäntäkykyä omaksua asioita, ja antaa heidän muodostaa harrastuksesta kokonaiskuva itse. Pyäriä ei tarvitse keksiä uudelleen, historian tunteminen, neuvot ja ohjaaminen ovat ilman muuta tärkeitä! Asioiden kehittymiselle yleisesti on kuitenkin edellytyksenä, että uusien sukupolvien pitäisi oppia oivaltamaan asioita itse. Sitä kautta syntyy kehitystä jatkossa, ja jälleen jotakin uutta annettavaa myös seuraaville sukupolville.
Uudet harrastajat ja kasvattajat tarvitsevat malttia ja aikaa oppia ymmärtämään harrastuksen ja kasvatustyön suurempia kokonaisuuksia. Yleensä kaikkien kohdalle tulee aika, jolloin tulee mm. ymmärrys siitä, että ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolen. Tätä samaa polkua meistä useat ovat myös itse tallustaneet harrastuksen alkutaipaleen. Mm. neitseellinen tuontikoira, jonka taustoista ei tiedetä oikeasti kun murto-osa siitä, mitä mm. omasta kotimaamme koirakannasta, voi tuntua varsinkin aloittelevasta harrastajasta rutkasti paremmalta, kun omassa maassa useamman sukupolven ajan kasvatettu koira – realiteetti on yleensä kuitenkin jotain muuta, täydellistä koiraa tai sukua kun ei löydy edes rajojemme toiselta puolen. Pitkäaikainen harrastus ja kiinnostus asioita kohtaan osoittaa yleensä tosiseikan ”mitä enempi tietää, sen vähemmän osaa”. Terve avoin asenne kaikkia kohtaan, aito oppimishalu, sekä yleinen laaja-alainen kiinnostus ja uteliaisuus ovat nuorelle harrastajalle hyvästä. Kun on vilpitön tarve ja halu oppia, kysy ja kuuntele. Kyllä sinulle asioita kerrotaan. Kun sinuun luotetaan, se miten tietoa käytät, ratkaisee paljon. Aika tuo luottamusta ja sitä kautta parempaa tietoa ja taitoa kun asioista röyhkeästi utelu, juoruilu ja toisten pesää tonkiminen. Jos haluaa oppia, tai tietää jotakin mm. joistakin koirista erityisesti, kysy siltä kuka ne koirat omistaa tai on kasvattanut. Sillä todennökäisesti, jos olet vilpittömällä tiellä tiedon janosi suhteen, saat parhaan ja totuudenmukaisimman vastauksen juuri siitä osoitteesta, jossa koirat on tehty ja jossa ne asuvat. Jos tuntuu ettet kehtaa kysyä, ja asia ei sinulle edes kuuluu, voit myös kysyä itseltäsi, oletko oikealla asialla?
Jokaisessa asiassa ei ole mahdollisuutta kenenkään antaa oikeaa vastausta tai ratkaisua, sen hyväksyminen on erittäin tarpeellinen tyäkalu niin riviharrastajan, luottamustoimissa toimivien kuin kasvattajien työsaroilla. Ihminen joka osaa sanoa tietämöttämyyden edessä joskus myös ”en tiedä, minulla ei ole tähän vastausta eikä ratkaisua, aika näyttää”, voi elää todennäköisesti myös stressittämämpiä harrastusvuosia myäs jatkossa. Nautitaan aina kun siihen on mahdollisuus!
Vain monimuotoinen koirarotu selviää!
Onneksi karkkari on VIELÄ sellainen – kohtuullisen terve rotu siis ja seuranaan ne pitää meitä ihmisiä, sitä sortin sakkia!