Minulla on ollut ilo saada käsiini ja luettavaksi SSK:n julkaisuja pitkältä ajalta. Kiitos ylituomari Mikko Seitamaan ja edesmenneen ylituomari Kyösti Hautaniemen.

Yhä uudelleen ja uudelleen näitä lehtiä lukiessani opin jotain uutta, uutta vanhasta. Tekstejä, kirjoituksia, millä on ollut ja on jostain kumman syystä nytkin niitä lukiessa painokkaampi arvo, auktoriteetti ja uskottavuus, kuin yhdelläkään nettikirjoituksella, vaikka se sisällöltään olisi kuinka hyvä. Niistä vanhoista kirjoituksista huokuu asiallisuus ja kunnioitus harrastusta, koiria ja metsästystä kohtaan. Silti niissä kirjoituksissa on annettu kritiikkiä, jopa henkilökohtaisellakin tasolla, aika sumeilematta ja suoraan, omalla nimellä, rehellisesti, selkä suorana. Kunnioitus säilyttäen. Alla vanhoja kirjoituksia.

___________________________________________________

Tässä yksi kirjoitus, jonka tähän eritoten karkeakarvaisten saksanseisojien ystäville lainaan luettavaksi:

SAKSANSEISOJALEHTI N:o 1 ä 1968 MAALISKUU

A.H.V. kirjoittaa:

äKäsiini osui kirjoitus, jossa eräs johtavista saksalaisista karkeakarvamiehistä. tohtori U.Tabel kuvaa käyttökoiralleen heidän asettamiaan vaatimuksia. Riistaolosuhteet Saksassa poikkeavat huomattavasti vastaavista Suomen olosuhteista ja vaikuttavat luonnollisesti koiralle asetettaviin vaatimuksiin. Sellaisinaan eivät siten saksalaisten näkemykset täysin sovellu Suomeen. Mutta erinomaisen paljon on kirjoituksessa sellaista, mikä meilläkin on omaksuttu tai omaksuttavissa. On sen vuoksi aihetta saattaa tohtori Tabelin kuvaamat katsantokannat suomalaistenkin asianharrastajain luettavaksi.

Tohtori Tabell lähtee kirjoituksessaan siitä, etteivät metsästys ja metsästyskoira ole toisistaan

erotettavissa. Ei koko Saksan metsästyskoirajärjestöillä yleensä ole itsenäistä päämäärää ä niiden

yksinomaisena tehtävänä on vain palvella metsästäjää ja metsästystä. Mitkään kompromissit eivät

tule kysymykseen. Aivan erityisesti tämä koskee karkeakarvaista saksanseisojaa.

Tästä johtuu sekin, ettei karkeakarvaisia koiria nähdä yleensä suurissa näyttelyissä. Rakenteen ja

karvapeitteen tarkastelemiseksi pidetään sen sijaan rodun sisäisiä jalostuskatsauksia. Näissäkin

kiinnitetään päähuomio käyttökelpoisuuteen. Joskin kauneuteenkin kiinnitetään huomiota sekin

arvostellaan, näyttelee se sittenkin aina toissijaista osaa. Voimakas rakenne on tärkeämpi kuin

jalous, vaaleat silmät särkevät arvoa vähemmän kuin huonot käpälät eikä hyvä hännänasento ja

kuiva kaula voi koskaan korvata heikkoutta selässä!

Metsästyksen vaatimat tärkeimmät ominaisuudet ovat into jäljelle, hyvä nenä, kiinteä seisonta, kiihko veteen ja karskius kaiken riistan kysymyksessä ollen.

Katsotaan, että vain jäljistä innostunutta koiraa voidaan käyttää nykyajan säädylliseen

metsästämiseen. Koiran on seurattava ammutun riistan jälkiä löytääkseen sen ja tuodakseen sen saaliiksi. Tähän tarvittavat ominaisuudet käyvät selvästi edellä niiden, jotka tarvitaan työskentelyyn ennen laukausta. Ei käy kieltäminen, että laajalti ja kauniisti hakeva kenttäkoira tarjoaa esteettisesti erinomaisen nautinnon ja tuottaa suurta iloa peltopyitä ja fasaaneja metsästettäessä. Mutta varmaa

työskentelyä laukauksen jälkeen, jolloin koira mahdollisimman nopeasti vapauttaa haavoittuneen

riistan sen kärsimyksistä ja tuo sen ohjaajalleen tiheiköstäkin, pidetään Saksassa paljon

tärkeämpänä.

Laaja ja nopea haku sallitaan varsin kernaasti, mutta sitä ei vaadita. Haun on oltava eloisaa ja virkistävää katsella, mutta näiden saavuttamiseksi ovat järjestelmällisyys ja säännönmukaisuus tärkeämpiä kuin nopeinkaan vauhti. Sitä korkeammin koira esim. kokeissa palkitaan, mitä paremmin se sopeuttaa hakunsa tuuleen ja maastoon sekä mitä paremmin sen vauhti on oikeassa suhteessa nenän kykyihin. Saadakseen arvosanan – varsin hyvä tulee tuomarilla olla varma käsitys, ettei koira ole jättänyt hakemalleen alueelle riistaa taakseen. Riistainto, säännönmukaisuus ja vireys ovat siis haun ensisijaisia arvostelukohteita, kauneus ja tyyli toissijaisia. Koiran on lisäksi haettava varsin suuri ja tiheä metsikkö perusteellisesti ja näytettävä tällöin, että se kykenee lyhyeen taajaan hakuun aseen kantomatkan piirissä näkyvissä olevalla alueella (puskahalu). Jälkityön kokeilemista varten on jäniksenjälkiä pääkokeilumuoto kevätkokeissa (V.J.P) ja syyskokeissa (H.Z.P). Molemmissa kokeissa kilpailevat edellisenä vuonna syntyneet koirat.

Työskentely jäniksenjäljellä katsotaan yhtä tärkeäksi kuin hyvä nenä ja tuomitaan sen mukaisesti.

Tietysti on koiralla oltava varma ja kiinteä seisonta. Siinä suhteessa ei valmiille koiralle suoda mitään vapauksia. Vaatimukset vastaavat täysin niitä, joita noudatetaan muidenkin seisovien koirien arvostelussa.

ytääkseen hakiessaan riistan ja kyetäkseen seuraamaan jälkeä tuleen koiralla olla hyvä nenä, mutta sen lisäksi myöskin monipuolinen nenä. Tiedämme, että koira voi erikoistua tietynlaiseen riistaan. Tämä merkitsee, että asennoituu voimakkaasti sen jättämiin hajuihin ja vainuaa ne erinomaisesti, mutta väheksyy muun riistan hajuja eikä sen vuoksi löydä sitä lainkaan taikka vain harvoin. Tyypillisen esimerkin tällaisesta tarjoavat ne pointterit, jotka kilpailevat Coupe d`Europekokeessa ja joille minkäänlaista nisäkäsriistaa ei ylipäätään lainkaan ole olemassakaan.

Saksanseisojalla on oltava henkistä joustavuutta niin, että se yhtä hyvin käyttää nenäänsä sekä nisäkkäisiin että lintuihin, mutta sen lisäksi vielä lyhyessä ajassa kykenee siirtämään korkeata pään asentoa vaativasta ilmavainusta jäljen nopeaan seuraamiseen.

Vesityössä vaaditaan hakua syvävetisessä kaislikossa, uintijäljen seuraamista ja riistaintoa ja näille annetaan suurin merkitys. Pelkää näkyvissä olevan sorsan seuraamista ei palkita, ei myöskään noutoa avoimesta vedestä ä pudonnut lintu on jäljitettävä, löydettävä ja tuotava uintia vaativasta tiheästä kaislikosta. Vesi-intoa ei sitäkään pidetä arvostettavana ominaisuutena sinänsä, vaan edellytyksenä arvostettaville suorituksille.

Jollei koira ole karski, ei se pysty siihen, mitä aikamme metsästykseltä vaatii. Koira, joka ei kaada ja tapa haavoittunutta kaurista, joka päästää haavoittuneen ketun karkuun ja joka ei nitistä kissaa, ei täytä inhimillisen metsästyksen sille asettamia vaatimuksia. Tästä syystä on jalostusta harjoitettava vain karskeilla koirilla. Karkeakarvaista pentuetta ei hyväksytä rekisteröitäväksi, ellei sen isä ole suoriutunut karskiuskokeesta ja itsenäisesti tappanut ketun tai kissan. Jokainen vakavin tarkoitusperin työskentelevä kasvattaja vaatii saman karskiuden emältäkin.

Edelleen pannaan painoa koiran äänenannolle. Koiraa, joka haukkuu jälkeä, pidetään parempana kuin sitä, joka haukkuu vain riistaa nähdessään, ja viime mainittu taas asetetaan kokonaan mykän koiran edelle.

Edellä mainittujen suoritusten lisäksi on koekoiran selviydyttävä vetokoiratyäskentelyssä käydessä 400 m:n tekojäljestä. Jotta ihmisen jälki olisi mahdollisimman vähän vaikuttamassa, tehdään jälki kauriinverellä vähintään 2 t ennen koetta. 1. palkinnon saavuttamiseen vaaditaan tässä osasuorituksessa arvosana erinomainen, jolloin koiran itsenäisesti ilman katkoksia ja apua on päästävä jäljen päähän. Nähdään kernaasti, että koira on saaliinhaukkuja (Totverbeller) tai saaliinosoittaja (Totverweiser). Tämä osoitetaan erillisellä 200 m:n kauriinjäljellä, mutta tämä koe ei ole pakollinen.

Edelleen on koiran selvitettävä 300 m pitkät laahausjäljet, jotka tehdään sekä ketulla että jäniksellä tai kaniinilla, ja noudettava jälkien päissä olevat otukset. Kettua tuodessaan sen on hypättävä 80 cm korkean esteen yli.

Valmiita koiria kokeillaan liittotason käyttökokeissa (V.G.P. = Verbands Gebrauchs Präfungen). Niissä tuomarit arvostelevat kolmisenkymmentä eri osasuoritusta.

Kun metsästyksen hyvä tulos suuresti on riippuvainen, että koira tykkänään alistuu ohjaajansa johdettavaksi, pannaan liittokokeissa suuri paino kaikissa tilanteissa koiran tottelevaisuudelle. Koiralla, joka syöksyy lintujen jälkeen tai on tottelematon, kun kaniini on sen edessä, joka ajometsästyksessä tai miesten ajaessa fasaaneja tai sorsia on passipaikalla levoton, joka ei varmasti mene maahan, joka ei ole rauhallinen laukauksen aikana tai joka ei kunnolla seuraa vieressä, ei ole mahdollisuuksia hyvään sijoittumiseen. Pääsyy näihin rikkeisiin ei kuitenkaan tarvitse olla koiran huonoissa ominaisuuksissa, useammin on niihin syynä puutteellinen koulutus ja ohjaus. Tohtori Tabell lopettaa kirjoituksensa sanoen, että saksalaiseen käyttökoiraan soveltuvat runoilijan sanat:

Der ist mein Meister,

der seiner Kunst gewiss ist äberall.

(Se on minulle mestari,

joka taidossaan on kaikkialla varma.)

————————–

Vakuuttavaa tekstiä, vaikka ei meille harrastajille sinänsä mitään uutta tietoa Saksanmaalta. Siitä huolimatta ainakin minut kirjoitus laittaa miettimään omia tekemisiä ja omia koiriani. Tietyillä asioilla on merkityksensä. Mihin ja miksi minä niitä merkityksiä olen vääntämässä.

Minä en ainakaan omista tuollaista Tabelin kuvamaa koiraa. En edes kykenisi tarjoamaan noin monipuoliselle koiralle sellaisia mahdollisuuksia metsästykseen mitä se ansaitsisi, mutta haluaisin takuuvarmasti metsästää kirjoituksessa kuvatunlaisella koiralla, ja osata antaa sille sen vaatiman arvon. Metsästys ja metsästyskoira eivät ole toisistaan erotettavissa, mitkään kompromissit eivät tule kysymykseen.

Olosuhteet ja aikakin nyt ovat erilaiset, niin kuin A.H.V alussa kirjoittaakin. Mutta omaksuttavaa, sitä on. Sitä löydän näistä vanhoista kirjoituksista.

___________________________________________________

SAKSANSEISOJA KESäKUU 1968

”OSUUKO JOHONKUHUN ja miten

”Metsästys ja Kalastus -lehden t.v. helmikuun n:ossa 2 Lapin riistapäällikkö Pasi Puttonen kirjoituksessaan ”Terveiset kairalta! – Turistipyytäjien hyvä ja huono lappi” kertoo huonoja esimerkkejä ulkomaakuntalaisten kalastuksesta ja metsästyksestä lapissa. Eräs esimerkeistä kuuluu näin:

”Eräässä inarilaisessa baarissa isuu neljän miehen seurue. Ulkona on A-tunnuksin varustettu auto odottamassa ja autossa kaksi saksanseisojaa. Eteläin ihmiselle tyypillisin korkein äänin selittävät metsästäjät tekemäänsä retkeä. Siinä vilahtaa kymmenmäärin riekkoa jos mesoakin slangin lomassa ja sen verran saavat kuppilan muissa pöydissä istuvat ”alkuasukkaat” tajuunsa, että rutosti ovat lintuja ampuneet. Helsinkiläiset ovat muutaman viikon kuluttua näillä main ei -toivottua kansanosaa.

Saksanseisojalla säällisestikin metsästävä saa peräänsä katseita kuin himomurhaaja ikään.”

Puttonen jatkaa:

”On hyviäkin vierailevia metsästäjiä. He ovat propagandamielessä kuitekin liian hyviä – heidän askeleistaan ei tehdä numeroa.”

”Pahin juttu on se, millä saadaan riistarosvot ja Lapin asukkaitten oikeuta tyystin polkevat tyypit pois turistipyytäjien riveistä. Ne kuuluu saada pois, niin Lapissa on tilaa edelleen ja jatkuvasti kunnon turistimetsästäjille ja -kalastajille riittävästi. Valintaa ei voida lain puitteissa suorittaa. Sen takin onkin jokaisen Lappiin pyyntiin havittelevan otettava ajatustuokio ja katsottava, onko hän sen mitan täyttävä, joka vaaditaan toisten alueille jahtivieraaksi tulevalta.”

———————

Jutun kirjoittajaa ko Saksanseisoja -lehteen ei ollut mainittu, mutta kirjoitus SSK:n lehdessä 1968 siis lainaus Metsästys ja Kalastus -lehden helmikuun 1968 lehdestä, jossa kirjoittajana Riistapäällikkö Puttonen.

___________________________________________________

SAKSANSEISOJA 1967 Joulukuu

”Kilpailijan vastuu

Kuluneena syksynä on eri yhteyksissä keskusteltu niistä velvollisuuksista ja vastuusta, jotka kuuluvat kilpailijalle kokeissa ja näytteyissä. Kysymys on kennelkilpailutoiminnan keskeisimpiä. Toiminnan ns. henki riippuu erittäin paljon niistä asenteista, jotka kilpailijat itselleen omaksuvat. Lienee paikallaan valottaa hieman niitä näkäkohtia, joita käydyssä keskustelussa on tämän syksyn tapausten johdosta erityisesti pohdittu.

On täysin luonnollista, että kilpailuun kuuluu kiihkeää jännistystä ja latautunutta tunnelmaa tuloksen julistamiseen saakka. Kuuluu myäs asiaan, että kilpailun jälkeen kerta toisensa jälkeen palautetaan mieliin päivän tapahtumat ja niissä jälkipuinneissa selviää jokaiselle, joka vain jaksaa kuunnella, kilpailun tapahtumat yksityiskohtaisesti pienintä piirtoa myöten. Tällaisissa tilaisuuksissa kaikki tavallisesti puhuvat yhtä aikaa, jolloin tapahtuneet tosiasiat joutuvat melkoisen hiomisen kohteeksi. Kukin tuo esille luonteensa ja kilpailevan koiran omistus -tai sukulaisuussuhteidenkin perusteella oman myönteisen tai kielteisen näkemyksensä eri suorituksista. Jossittelu ja väritetyt subjektiiviset näkemykset ovat tällöin täysin inhimillisiä ja ymmärrettäviä. On kuitenkin vedettävä johonkin raja, kuinka pitkälle voidaan mennä jälkipelissä. Raja sopivan ja sopimattoman välillä on tunnettava ja pidettävä voimassa. Keskusteluun ei saa kuulua vihamielisyysksiä ja hyökkäilyjä mukanaolijoita kohtaan. Suurin osa on mukana harrastuksen tuoman virkistyksen takia. Miksi siis pilata toisten urheiluhenkeä. Tilaisuutta ei ole järjestetty kenenkään agressioiden purkauksia varten. Omaansa saa puolustaa, mutta ei toisten maineen kustannuksella. Tosikkomielen tilalle voidaan suositella annos hyvää tarkoittavaa huumoria.

Tinkimätän ja ehdoton vaatimus on, että tuomari ja hänen tekemänsä ratkaisut asetetaan arvostelun ja poikkeavien näkemysten yläpuolelle. Jos jollakin on syy tehdä protesti niissä asioissa, joissa se on mahdollista, tehkään sen välttäen turhia eleitä. Pelin säännät takaavat tuomareille tyärauhan, hänen vallassaan olevista harkintavallan kysymyksistä ei voida edes vedota. Kilpailija on kokeeseen tulemalla jo hyväksynyt tuomarin ja sitoutunut tyytymään tuomarin ratkaisuihin. Vaikka sekin seikka olisi otettava huomioon, että tuomarikin on vain ihminen, voidaan tuskin objektiivisesti väittää, että meillä ainakaan kokeissa olisi yhtään tuomaria, joka ei olisi tehtäviensä tasalla. Tuomaria loukkaavan käytäksen johdosta on mahdollista hakea SKL:n pääksellä asianomainen kilpailija määräajaksi kilpailukieltoon. Tätä tietä ei luonnollisesti mielellään käytetä, mutta se on aina mahdollista.

Toisaalta kilpailija ei saa olla niin arkanahkainen, että ei siedä mukanaolijoiden asiallisia huomautuksia, neuvoja tai kysymyksiä. Kilpailu on erinomainen tilaisuus kokemusten vaihtoon ja oppimiseen, ja moni käyttää tätä luonnollisesti hyväkseen ilman, että tarkoitus on ketään loukata.

Saksanseisojien harrastajien joukko on siksi niin pieni, että meidän on erityisesti vaalittava kilpailuun osallistuvien yhteishengen säilymistä – kukin omalta osaltaan. Suvaitsemalla toisia vastaan tulevalla asiallisuudella edistämme asiaa paljon paremmin kuin kielteisellä, hajoittavalla protestikäyttäytymisellä.

H.S ”

——————–

Mitäpä tuohon enää osaa lisätä? Kaikki viisaus on lausuttu jo ennen miesten korvarenkaiden tuloa…ja ennen Elisa laajakaistaa